kiertotalous

Kauppa kuluttajan tukena siirtymässä kohti kiertotaloutta

Nina Mesiranta
Jotta kestävistä kulutustavoista tulisi uusi normaali, tarvitaan tukea ja valmennusta myös kuluttajien arkeen. Esimerkiksi Ruotsissa tällä viikolla järjestetty SCORAI-konferenssi sekä Euroopan unioin rahoittama CARE-hanke nostavat esiin kuluttajien roolin kiertotalouden käytännön toteuttajina – sekä mahdollisuuden, jonka tämä tarjoaa myös kaupalle.

Kiertotalouden pyörät pyörimään – green deal ja monipuoliset työkalut yritysten apuna

Kiertotalouden liiketoimintamallien yleistyminen kaupan alalla auttaa vähentämään muun muassa toimitusketjun ja tuotteiden käytön aikaisia CO2-päästöjä sekä taklaamaan luontokatoa. Tukea yrityksille kiertotalousmallien edistämiseksi on saatavilla syyskuussa julkistettavasta kiertotalouden green deal -sitoumuksesta ja yhteistyöstä sekä kauppa.fi-sivustolla olevasta Kiertotalous kuluttajakaupassa -pelikirjasta.

Silmäasema lähti Second hand -liike Emmyn kanssa edistämään kiertotaloutta

Yhteistyö second hand -muodin edelläkävijän Emmyn kanssa on Silmäasemalle uusi avaus kiertotalouden edistämiseksi. Asiakas voi viedä käytetyt vaatteensa myytäviksi Emmyyn ja saada tuotot lahjakorttina Silmäasemalle. Myös Emmyltä ostetut käytetyt merkkilasit on mahdollista linssittää omilla vahvuuksillaan Silmäasemalla. Kuluttajan tietoisuutta silmä- ja aurinkolasien kierrätyksestä pyritään lisäämään.

Kaupan liiton tavoitteet parlamenttikaudelle 2024–2029: Seuraavan komission on huolehdittava eurooppalaisten kaupan yritysten kilpailukyvystä

Kauppa on suurin yksityisen sektorin työnantaja Euroopassa, sillä joka seitsemäs työikäinen eurooppalainen työskentelee kaupan alan yrityksessä. Kaupan liitto on julkaissut tavoitteensa parlamenttikaudelle 2024–2029. Eurooppalaisten kaupan alan yritysten toimintaedellytyksistä huolehtimisen on oltava korkealla tulevan EU-komission tehtävälistalla. Tavoitteet noudattelevat yhtenäistä linjaa pohjoismaisten kaupan alan järjestöjen kanssa.

Kaupan liitto, PTY, Suomen Palautuspakkaus Oy: Pakkausten uudelleenkäyttö ja -täyttö asettavat haasteita myymälöille

Kaupan alan yritykset ovat valmiita kehittämään pakkausten uudelleenkäyttöä, jotta pakkausjätteen määrän kasvua voidaan hidastaa. EU:ssa asetettavien tavoitteiden tulee kuitenkin olla aidosti ympäristön kannalta perusteltuja. Uudelleenkäytettävät pakkaukset sopivat joihinkin tuotteisiin, mutta eivät kaikkiin.

Fonum kouluttaa Helsingissä vuosittain useita kymmeniä puhelinkorjaajia myymälöihinsä eri puolille Suomea

Fonum on suomalainen puhelimien ja tablettien korjaamiseen sekä käytettyjen puhelimien myyntiin ja kierrätykseen erikoistunut yritys. Fonum kouluttaa laitteiden korjaajat Helsingissä eri puolille Suomea sijaitseviin myymälöihinsä. Toisinaan sopivan työvoiman löytäminen on haastavaa.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi