maine

Tavoittele rohkeasti, kerro avoimesti – ole vastuullisuuden edelläkävijä

Kaupan alan rooli kuluttajien arjessa, yhteiskunnassa ja taloudessa on merkittävä, sillä kauppa on sekä elinkeinoelämän että nuorten suurin työllistäjä sekä merkittävä veronmaksaja ja investoija. Kaupan vastuullisella toiminnalla onkin suuri painoarvo ihmisten kestävässä arjessa. Aiheeseen pureuduttiin tiistaina 24.9.2019 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululla kaupan vastuullisuusaamupäivässä Kestävä kauppa – ajatuksista arjen tekoihin.

Kauppa on nostanut mainettaan ympäristövastuullisena ja uudistuvana alana

Toista kertaa toteutetun palvelualojen maineindeksin mukaan teollisuuden maine on edelleen kuluttajapalveluita parempi. Ainoastaan vähittäiskauppa nousee teollisuusalojen tasolle ja selvästi keskiarvoa paremmaksi. Erityisesti kaupan ympäristömaine ja maine uudistuvana alana paranivat kahden vuoden takaisesta. Kuluttajien omissa vastuullisuusasenteissa pääkaupunkiseutu erottuu muusta maasta.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi