sääntely

Lausunto Liikenne- ja viestintäviraston tienvarsimainontaa ja -ilmoittelua koskevasta määräysluonnoksesta

Tienvarsimainokset ovat erittäin tärkeitä yrityksille. Kaupan liitto katsoo, että määräysluonnos ei tee mainosten sijoittamisesta toiminnanharjoittajille selkeää, eikä kyseessä ole todellisuudessa ilmoitusmenettely vaan lupamenettely. Määräysluonnosta tulisi muuttaa siten, että harkintaa voitaisiin käyttää mainosten sijoittamisen sallimiseksi.

Kaupan liitto: Kuluttajaviranomaisten toimivaltuuksiin ei tarvita kansallista kuorrutusta

Oikeusministeriön mietinnössä esitetään uuden lain säätämistä, jolla lisättäisiin kuluttajansuojaviranomaisten toimivaltuuksia. Hallituksen esitys laista ollaan antamassa jo kuluvana syksynä, ja sen on tarkoitus tulla voimaan tammikuussa 2020. Kaupan liiton johtava asiantuntija Janne Koivisto ei näe tarvetta lisäsääntelylle, josta aiheutuisi kaupalle merkittävä lisäkustannusten riski.

Selvitys: vähäiselläkin apteekkisääntelyn purkamisella saataisiin aikaan paljon hyötyjä

Avance Asianajotoimisto Oy on tehnyt Kaupan liiton, Päivittäistavarakauppa ry:n ja Näe ry:n tukemana selvityksen siitä, miten apteekkimarkkinan sääntelyä pitäisi lieventää ja miten tämä kannattaisi toteuttaa. Selvitys osoittaa, että uudistuksien myötä lääkkeiden saatavuus paranisi, hinnat laskisivat ja sekä verkko- että kivijalka-apteekeissa voitaisiin hyödyntää uusia innovatiivisia toimintatapoja.

Kauppa ei ole vain vaatimassa

Taavi Heikkilä
Vaalien alla harva kehuu vanhaa hallitusta. Minä haluan sen tehdä, sillä tunnetuista vastoinkäymisistään huolimatta hallitus sai paljon hyvää aikaa. Sääntelyn purkuaallossa esimerkiksi kaupan aukiolot vapautettiin ja ruokakaupoille sallittiin alkoholin myynti entistä laajemmin.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi