Uutiset

Ruokaketju vetoaa yhdessä vapaaehtoisen päästökompensaation puolesta 

Ruokaketjun etujärjestöt Elintarviketeollisuusliitto, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto ja Päivittäistavarakauppa ry sekä Kaupan liitto muistuttavat, että vapaaehtoiset päästökompensaatiot ovat tärkeä osa keinovalikoimaa, jolla pyritään vähentämään suomalaisen ruokaketjun päästöjä ja saavuttamaan kunnianhimoisia ilmastotavoitteita.

Puutarhamyymälöiden kevätsesonki käynnistyy: Kestävä elämäntapa alkaa hiljalleen näkyä myös kotipuutarhoissa

Luonnonmukaisuus, dynaamiset istutukset eli kasviyhdyskuntiin perustuvat istutukset ja nurmikot niityiksi. Nämä ovat paitsi tuoreita puheenaiheita viheralalla, myös tulevan kesän todellisuutta monilla pihoilla, parvekkeilla ja puutarhoissa. Puutarha-ala ottaa parhaillaan askelia kohti luonnonmukaisempaa tulevaisuutta. Alan myymälöiden kevätsesonki on käynnistymässä. 

EU-komissio haluaa edistää tavaroiden korjaamista

Tuoreessa direktiiviehdotuksessa esitetään, että jatkossa viallinen tavara on virhevastuuaikana korjattava, jos korjaamiskustannukset eivät ole korkeammat kuin uuden tavaran hinta. Valmistajia velvoitetaan tietyissä tapauksissa järjestämään tuotteilleen korjauspalveluita, jotka voivat olla maksullisia tai ilmaisia. Jäsenmaiden täytyy huolehtia siitä, että kuluttajien saatavilla on verkkoalusta, jolla nämä voivat etsiä korjauspalveluiden tarjoajia sekä kunnostettavien ja kunnostettujen tuotteiden myyjiä ja ostajia.

Kansainväliset verkkomarkkinapaikat kiertävät EU:n kestävän kaupankäynnin pelisääntöjä – Kaupan liitto mukana allekirjoittamassa lausumaa asiasta

Kaupan liitto on allekirjoittanut julkilausuman yhdessä 30 muun eurooppalaisen toimijan kanssa kansainvälisten verkkomarkkinapaikkojen laistamisesta EU:n kestävän kaupankäynnin pelisäännöistä. Yhteinen lausuma on osoitettu erityisesti EU:n päätöksentekijöille. Kaupan liitto on lukuisten muiden eurooppalaisten elinkeinoelämän liittojen ja ympäristöjärjestöjen tavoin huolissaan verkossa myytävistä tuotteista, kuten esimerkiksi tekstiilit, elektroniikka, huonekalut ja kosmetiikka, jotka eivät täytä EU:n Green Deal -tavoitteiden mukaisia ympäristövelvoitteita. 

EU:n uusi hiilirajamekanismi vaatii yrityksiltä raportointia jo tänä vuonna – ”Voisi toivoa, että aikataulut olisivat realistisia”  

Hiilirajamekanismi (Carbon Border Adjustment Mechanism, CBAM) on EU:n uusi väline ehkäistä hiilivuotoa eli päästöjen ohjautumista EU:n ulkopuolelle. Järjestelyn tavoitteena on, että EU:n alueelta ei siirretä tuotantoa sellaisiin maihin, joissa ympäristölainsäädäntö on väljempää kuin EU:ssa. Nopeasti voimaan astuva hiilirajamekanismi aiheuttaa monelle kaupan alan yritykselle päänvaivaa.

Kaupan automiesten työehtosopimuksen neuvottelutulos hyväksytty liittojen hallinnoissa

Kaupan liitto, Palvelualojen työnantajat Palta ja Auto- ja Kuljetusalan työntekijäliitto AKT ovat hyväksyneet liittojen aiemmin neuvotteleman neuvottelutuloksen Kaupan automiesten työehtosopimukseksi. Uusi työehtosopimus on voimassa 1.2.2023 - 28.2.2025 (25 kk). Palkkoja korotetaan sopimuskauden aikana neljä kertaa 1,5 %:n suuruisilla yleiskorotuksilla.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi