Uutiset

Tulevaisuuden kauppa nojaa +55-vuotiaisiin kuluttajiin – mutta tunnemmeko heitä?

Nykyisillä 45−64-vuotiailla on kaikista ikäryhmistä keskimäärin eniten rahaa käytössään. Eläkkeelle siirtyessään heidän ostovoimansa on suurempi kuin nykyisten eläkeläisten. He ovat myös tottuneita digiostajia ja käyttäneet tietotekniikkaa lähes koko työikänsä. Suomalaisen kaupan tulevaisuudelle he ovat elintärkeitä.

Rauhallista joulunaikaa!

Kaupan liitto toivottaa hyvää joulua ja onnea vuodelle 2020! Joulumuistamisten sijaan olemme tehneet lahjoituksen Pelastakaa Lapset ry:n nuorisotyölle.

Pohjoismaiset kaupan alan liitot: verkkoalustat on saatava vastuullisiksi

Pohjoismainen kaupan ala on laatinut yhdessä erityisesti EU-instituutioille suunnatun kannanoton, jossa vaaditaan nykyistä laajempia vastuita verkkoalustoille, joilla myydään tuotteita eurooppalaisille kuluttajille. Vastuiden tulisi kattaa mm. EU:n tuoteturvallisuutta, kemikaaleja ja kuluttajansuojaa koskevat säädökset silloin, kun EU:n ulkopuolisiin maihin sijoittautuneet kauppiaat myyvät alustojen kautta tuotteita eurooppalaisille kuluttajille. Uudistus parantaisi myös eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi