Statistan Digital Market Outlookin mukaan Yhdysvalloissa on 259 miljoonaa B2C-verkkokaupan asiakasta. Jokaisen heistä arvioidaan käyttävän ostoksiinsa noin 1952 dollaria vuonna 2018.
Komissio antoi ehdotuksen vaatimustenmukaisuus- ja markkinavalvonta-asetukseksi joulukuussa 2017 osana ns. tavarapakettia. Ehdotuksella pyritään parantamaan tuotteiden vaatimustenmukaisuutta sisämarkkinoilla muun muassa tehostamalla markkinavalvontaa ja edistämällä yritysten valmiuksia tuottaa markkinoille vain vaatimustenmukaisia tuotteita. Ehdotus sisältää lukuisia säännöksiä markkinavalvonnan ja sen koordinaation tehostamisesta sekä EU:n ulkorajavalvonnasta.
Eurooppalaisia kaupan alan yrityksiä edustava 25-vuotias järjestö muistuttaa rajat ylittävän kaupan esteiden poistamisen tärkeydestä ja kuluttajansuojalakien harmonisointitarpeesta.
Kaupan alalla yleisesti käytössä olevien lahjakorttien arvonlisäverotus muuttuu 1.1.2019. Muutos koskee arvoseteleitä, joihin lukeutuvat lahjakorttien lisäksi mm. voucherit, prepaidkortit ja muut vastaavat välineet. Verohallinto on julkaissut ohjeen, jossa käsitellään lahjakorttien ja muiden arvoseteleiden arvonlisäverotuksen muutoksia.
Sähköisen viestinnän tietosuoja-asetuksesta eli ns. ePrivacy-asetuksesta ei ole saavutettu neuvostossa vieläkään sopua. Itävalta tuo joulukuun teleneuvostoon edistymisraportin ja vetovastuu siirtyy Romanialle. Ottaen huomioon sen, että Romanian valmiutta hoitaa neuvoston puheenjohtajuutta epäillään yleisesti, on täysin mahdollista, että Suomi saa asian hoitaakseen omalla kaudellaan syksyllä 2019.
Viime kesänä kaupan alaan tutustui lähes 10 000 14–18-vuotiasta nuorta Tutustu työelämään ja tienaa -sopimuksella. Nuorilta saadun palautteen mukaan lähes kaikki suosittelisivat kaupan alan kesäharjoittelua kaverilleen. Valtaosa myös sai harjoittelunsa aikana tietoa kaupan erilaisista työtehtävistä ja urapoluista.
Kuluttajien luottamusindikaattori oli marraskuussa 18,3, kun se oli lokakuussa 16,8 ja syyskuussa 20,2. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin.
Kaupat voisivat tarjota nykyistä enemmän työtä myös niin sanotun sosiaalisen työllistämisen näkökulmasta. Se koskisi tiettyjä rajattuja tilanteita ja erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden, kuten osatyökykyisten, pitkäaikaistyöttömien, maahanmuuttajien tai syrjäytymisvaarassa olevien nuorten työllistämistä. Samalla saataisiin nostettua myös työllisyysastetta.
Vähittäiskaupan myynti kasvoi syyskuussa 1,0 prosenttia edellisvuoden syyskuuhun verrattuna. Koko kaupan myynti puolestaan laski 1,7 prosenttia vuoden 2017 syyskuuhun verrattuna, kertoo Tilastokeskus.
Singles’ Day on kasvanut viime vuosina merkittäväksi verkkokauppatapahtumaksi kansainvälisesti. Tänä vuonna esimerkiksi Alibaban myynnin bruttomäärä Singles’ Dayn aikana ylsi 30.8 miljardiin dollariin. Viime vuoden ennätyksen – 25,3 miljardia dollaria – rikkominen vei Alibaballa 15 tuntia ja 49 minuuttia.