Uutiset

Nuoret aikuiset muuttavat kuluttamista – tutkimustiedolle tarvetta!

Kaupan liiton lokakuussa julkaiseman tutkimuksen mukaan z-sukupolvi eli alle 25-vuotiaat ovat usein muita tyytymättömämpiä kivijalkakaupan palveluihin. Esimerkiksi asiakastyytyväisyys moniin Suomessa toimiviin kansainvälisiin pikamuotiketjuihin jäi alle kuluttajapalveluiden keskitason. Varsinkin niiden hintakilpailukykyä pidettiin usein heikohkona, vaikka juuri pikamuotiketjut kilpailevat nopeasti vaihtuvien mallistojen lisäksi hinnalla.

Yhteisestä palvelualustasta ratkaisu työn, hakijan ja koulutustarjonnan kohtaamiseen

Kaupan ala on murroksessa, kun automaatio, digitalisaatio ja tekoäly muuttavat osaamistarpeita muuttaen vanhoja ja luoden uusia työtehtäviä. Yhteinen palvelualusta, joka yhdistäisi tarjolla olevan työn, työnhakijan, eri ammattien osaamistarpeet sekä tarjolla olevan koulutuksen, auttaisi eri osapuolia löytämään ratkaisuja muuttuviin tarpeisiin.

Kaupoissa valmistetuista mehuista on maksettava virvoitusjuomaveroa

Terveellisen elämäntapojen myötä tuoreista ja vitamiinipitoisista raaka-aineista valmistettujen mehujen ja smoothieiden kysyntä on lisääntynyt. Kaupat ovat vastanneet kysyntään perustamalla myymälöihinsä omia mehustuspisteitä. Verohallinto on julkaissut tiedotteen, jonka mukaan myymälöissä valmistetuista mehuista ja smoothieista on maksettava virvoitusjuomaveroa.

Suomen EU-puheenjohtajakausi lähestyy

Heinäkuussa 2019 alkava Suomen kolmas EU-puheenjohtajakausi osuu monella tapaa tärkeään ajankohtaan. 11.12. julkaistiin Romanian, Suomen ja Kroatian nk. trio-ohjelma, joka linjaa ryhmän tavoitteita yleisellä tasolla. Suomi valmistelee nyt omaa puheenjohtajaohjelmaansa, joka julkaistaan puolestaan kesäkuussa 2019. Suomen tulee osaltaan edistää sisämarkkinoilla toimivan kaupan alan toimintaedellytyksiä.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi