Seuraavan hallituksen työlistalla osaamiseen ja innovaatioihin panostamisen on oltava kärjessä, yhdessä kunnianhimoisten työllisyystekojen ja talouskasvua tukevan veropolitiikan kanssa, Mari Kiviniemi totesi Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien Itsenäisyyden juhlassa 5. joulukuuta. Kiviniemi painotti osaamisen merkitystä tulevaisuuden hyvinvoinnin rakentajana.
Kaupan alalla on noin 260 000 työsuhteessa olevaa henkilöä, mikä tekee kaupasta elinkeinoelämän suurimman työllistäjän. Osa-aikatyö on kaupalle tärkeää, jotta se pystyy palvelemaan asiakkaitaan mahdollisimman hyvin huomioiden voimakkaat asiakasvirtojen vaihtelut ja toimimaan silti kannattavasti yhä kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa.
Ennusteen mukaan viisi kaupan alaan vuonna 2019 vaikuttavaa trendiä ovat datalähtöisyys, ympäristötietoisuus, saumaton ostokokemus, terveys ja hyvinvointi sekä sosiaalisen median kautta ostaminen.
Statistan Digital Market Outlookin mukaan Yhdysvalloissa on 259 miljoonaa B2C-verkkokaupan asiakasta. Jokaisen heistä arvioidaan käyttävän ostoksiinsa noin 1952 dollaria vuonna 2018.
Komissio antoi ehdotuksen vaatimustenmukaisuus- ja markkinavalvonta-asetukseksi joulukuussa 2017 osana ns. tavarapakettia. Ehdotuksella pyritään parantamaan tuotteiden vaatimustenmukaisuutta sisämarkkinoilla muun muassa tehostamalla markkinavalvontaa ja edistämällä yritysten valmiuksia tuottaa markkinoille vain vaatimustenmukaisia tuotteita. Ehdotus sisältää lukuisia säännöksiä markkinavalvonnan ja sen koordinaation tehostamisesta sekä EU:n ulkorajavalvonnasta.
Eurooppalaisia kaupan alan yrityksiä edustava 25-vuotias järjestö muistuttaa rajat ylittävän kaupan esteiden poistamisen tärkeydestä ja kuluttajansuojalakien harmonisointitarpeesta.
Kaupan alalla yleisesti käytössä olevien lahjakorttien arvonlisäverotus muuttuu 1.1.2019. Muutos koskee arvoseteleitä, joihin lukeutuvat lahjakorttien lisäksi mm. voucherit, prepaidkortit ja muut vastaavat välineet. Verohallinto on julkaissut ohjeen, jossa käsitellään lahjakorttien ja muiden arvoseteleiden arvonlisäverotuksen muutoksia.