Kuukausi: helmikuu 2021

Korona-aika on vaikuttanut nuoriin digikuluttajiin monin tavoin

Terhi-Anna Wilska
Kenellekään ei liene enää epäselvää, että koronakriisi on vauhdittanut kulutuksen ja kaupan digitalisaatiota. Tutkimuksissa on havaittu, että erityisesti iäkkäämmät ja digiympäristöihin aiemmin tottumattomat kuluttajat ovat lisänneet verkko-ostamista. Nuorilla lisäys on ollut vähäisempää, sillä heille ahkera verkko-ostaminen kuului jo vanhaan normaaliin.

Aikuisten Kaupan polku -pilotista hyviä kokemuksia – ohjelmaa jatketaan keväällä

Viime syksynä toteutettu Kaupan polku -pilottihanke yli 30-vuotiaille työttömille työnhakijoille onnistui hyvin poikkeuksellisesta korona-ajasta huolimatta. Mukana olleista kaupan yrityksistä esimerkiksi Tokmannille työllistyi työkokeiluvaiheen jälkeen kolme henkilöä. Aikuisille suunnattu Kaupan polku saa jatkoa vielä tulevan kevään aikana – haku ohjelmaan on auki 4. maaliskuuta saakka.

Korona sysäsi kauppaa kasvuun – työllisyys heikkeni

Vähittäiskaupan liikevaihto kasvoi koronavuonna vajaat neljä prosenttia. Korona kuitenkin kohteli kaupan toimialoja hyvin vaihtelevasti. Liikevaihdon kasvu viime vuonna ei näy kaupan työllisten tai yritysten määrän kasvuna, vaan ne jatkavat trendinomaista laskuaan. Digikaupan pandemia siivitti ennätyslukemiin. Ostovoimasta, osaamisesta ja yrittäjyydestä huolehtiminen ovat avainasemassa koronan jälkeiseen aikaan siirryttäessä.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi