Hallitus esittää suklaan ja makeisten ALV:n nostoa 14 prosentista 25,5 prosenttiin. Kaupan liitto varoittaa, että muutos olisi yrityksille mahdoton toteuttaa esitetyssä aikataulussa ja aiheuttaisi valtavan hallinnollisen taakan. Lisäksi nostoon liittyy EU-oikeudellisia ongelmia. Liitto vaatii hallituksen esityksen hylkäämistä.
Vähittäiskaupan myynnin määrän lasku jatkui viime vuonna jo kolmatta vuotta peräkkäin ja jatkuu edelleen alkuvuonna. Kaupan liitto ennustaa myynnin määrän kuitenkin kasvavan tänä vuonna vuositasolla noin puoli prosenttia ja kasvun nopeutuvan ensi vuonna noin 1–1,5 prosenttiin. Palvelujen leveä verokiila kurittaa varsinkin erikoiskaupan kansainvälistä kilpailukykyä syömällä ostovoimaa ja nostamalla kustannuksia. Hallituksen puoliväliriihessä pitäisi keskittyä aidosti kasvua luovaan ja yritysten toimintaedellytyksiä tukevaan veropolitiikkaan.
Esitysluonnoksen mukaan yhtenäinen elintarvikkeiden alennettu 14 prosentin suuruisesta arvonlisäverokannasta eriytettäisiin siihen nykyisin kuuluvat makeiset ja suklaatuotteet ja ne siirrettäisiin 25,5 prosentin suuruisen yleisen verokannan soveltamisalaan. Lue lausunto:
Hallituksen esitysluonnos sisältää mm. oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakiin muutoksen, jonka mukaan myöhästymismaksua määrättäisiin silloin, kun verovelvollinen on ilmoittanut liikaa palautukseen oikeuttavaa arvonlisäveroa. Lue lausunto:
Esitysluonnoksen mukaan 10 prosentin suuruisen alennetun verokannan soveltamisalaan nykyisin kuuluvat hyödykkeet siirrettäisiin 14 prosentin suuruisen alennetun verokannan soveltamisalaan. Muutos koskisi monia eri toimintoja, kuten henkilöliikennettä, majoitustoimintaa, sekä kulttuuri- ja urheilutoimintaa. … Lue lisää
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta ei 11.6. julkaisemassaan mietinnössä ehdottanut pidennystä yleisen alv-kannan korotuksen aikatauluun. Korotus 25,5 prosenttiin tulee voimaan siis hallituksen esityksen mukaisesti 1.9.2024. Kaupan liitto pitää aikataulua haitallisen kireänä kaupoille.
Esitysluonnoksen taustalla on pääministeri Petteri Orpon hallituksen kevään 2024 kehysriihessä tekemä kirjaus, jonka mukaan hallitus toteuttaa yleisen arvonlisäverokannan korotuksen voimassa olevasta 24 prosentista 25,5 prosenttiin. Vastaavasti vakuutusmaksuveron verokantaa ehdotetaan korotettavan … Lue lisää
Pääministeri Petteri Orpon hallitus julkaisi kehysriiheen sisältyvät sopeutustoimet huhtikuun puolivälissä. Toimet sisälsivät leikkauksia, mutta hallitus päätti korottaa myös veroja erityisen kovakätisesti − ja painotti arvonlisäveroa ja muita välillisiä veroja. Tässä uutisessa käydään läpi veronkorotusten sisältöä ja niiden aikatauluja. Ne koskettavat myös kauppaa.
Esitysluonnoksen taustalla on pienyritysten arvonlisäverotusta koskevan neuvoston direktiivin toimeenpano kansalliseen lainsäädäntöön. Direktiivi sisältää jäsenvaltioille pakollista, sekä vapaaehtoista sääntelyä. Direktiivin tavoitteena on keventää pienyritysten hallinnollista taakkaa ja yksinkertaistaa sääntelyä, jotta pienyrityksen … Lue lisää