erikoiskauppa

Muovinkierrätys lisääntyy rakentamisessa – kauppa mukana tuoreessa Green Deal -sopimuksessa

Kalvomuovien erilliskeräystä lisätään koko rakentamisen toimitusketjussa ja rakentamisessa tänään allekirjoitetulla vapaaehtoisella Rakentamisen muovit Green Deal -sopimuksella. Mukana ovat myös Kaupan liiton jäsenliitot Teknisen Kaupan liitto, Sähköteknisen Kaupan liitto ja Rakennus- ja Sisustustarvikekaupan liitto RASI, joiden tavoitteena on, että mahdollisimman moni toimialojen kaupan yritys liittyy sopimukseen ja vie tavoitetta osaltaan eteenpäin.

Erikoiskauppa kovassa koronakurimuksessa – kaupan alan kehitys ja odotukset ovat kaksijakoiset

Koronapandemia on vaikuttanut kaupan alaan hyvin kaksijakoisesti. Päivittäistavaroiden, kodintekniikan sekä rauta- ja sisustuskaupan kasvu on ollut voimakasta, mutta monet erikois- ja käyttötavarakaupan yritykset ovat vaikeuksissa. Vähittäiskaupan työllisyys on pudonnut tänä vuonna rajusti, erityisesti erikoiskaupassa. Valtiokonttorin myöntämät kustannustuet ovat tulleet tarpeeseen, mutta yritykset tarvitsevat tukea ensi vuonnakin.

Muotikaupan ahdinko jatkuu – kaupat jatkavat työtä turvallisen asioinnin varmistamiseksi

Koronapandemia on iskenyt kovaa erityisesti muoti- ja urheilukauppaan, ja kesän pienen elpymisen jälkeen myynnit ovat jälleen laskeneet erityisesti kivijalkamyymälöissä. Kaupan liitto ja alan yrittäjät toivovat, että kauppojen määrätietoinen työ koronan leviämisen ehkäisemiseksi auttaa pitämään myymälät avoinna – ja talouden ja työllisyyden rattaat pyörimässä.

Rajoitustoimien helpottuminen lisäsi kivijalkakaupan vetovoimaa

Kesäkuun alussa liikkumisrajoitteiden helpotuttua aikomukset lisätä digiostamista ovat tasaantuneet. Varsinkin lapsiperheet lisäsivät kevään aikana käyttö- ja erikoiskaupan digiostoja, mutta heilläkään aikomukset lisätä verkko-ostamista eivät ole enää voimistuneet. Liikkumisen vapautuminen näkyy varsinkin yli 65-vuotiaiden asiointikäynneissä ruokakaupoissa. Osa voimakkaasti kasvaneen ruoan verkkokaupan asiakkaista onkin jo lisännyt käyntejään fyysisissä myymälöissä.

Hallituksen päätökset pettymys kaupalle – kipeästi kaivattu suora tuki ei edelleenkään listalla

Hallituksen tämänpäiväiset päätökset yritysrahoituksen lisäämisestä olivat sinänsä tervetulleita, mutta niiden kokoluokka ja koostumus olivat pettymys kaupalle. Mukana ei ollut erityisesti erikois- ja muiden myynnin romahduksesta kärsivien kauppojen kipeästi kaipaamaa suoraa tukea. Kaupan liitto pelkääkin koronakevään tuovan konkurssiaallon eniten työllistävälle toimialalle.

Kaupan liitto ja PAM: Erikoiskaupan tilanne romahtanut nopeasti hälyttävälle tasolle – päätöksiä suorasta tuesta yrityksille tarvitaan pian

Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM vaativat hallitukselta nopeasti tietoa siitä, millaisiin suoriin tukiin valtio on valmis erikoiskaupan konkurssiaallon välttämiseksi. Myös vuokranantajilta odotetaan laajempaa yhteiskuntavastuuta ja selkeitä tukitoimia. Monissa erikoiskaupan yrityksissä tilanne on hälyttävä: myynti on romahtanut 80–90 prosenttia vain muutaman viikon aikana.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi