mobiilimaksaminen

Vähittäismaksamisen kustannukset huolestuttavat kauppaa

Simo Hiilamo
Koronapandemia on muuttanut kuluttajien ostokäyttäytymistä ja maksamisen muotoja, ja käteistä käytetään yhä vähemmän maksuvälineenä. Samaan aikaan lähi- ja mobiilimaksamisesta on tullut entistä suositumpaa. Kehitystä ovat vauhdittaneet ohjeistukset korttimaksamisen suosimisesta turvallisen asioinnin varmistamiseksi.

Kuluttajan matka digitaalisella ostopolulla kiihtyy - katsaus digikaupan trendeihin

Teknologia ja palvelumuodot digitaalisessa kuluttajakaupassa kehittyvät kohisten. Koko ostoprosessi mainonnasta tuotehakuun ja tilaamiseen sekä maksamisesta toimittamiseen pyritään tekemään aina vain sujuvammaksi. Kiinalaiset verkkokaupat ja markkinapaikat sekä Amazon kirittävät suomalaista digikauppaa, jonka kansainvälistyminen on vielä toistaiseksi ollut hidasta. Kokosimme katsaukseemme poimintoja digikaupan kehityssuunnista ja trendeistä.

Rahan digitalisoituminen on kuluttajalle haaste ja kaupalle mahdollisuus

Terhi-Anna Wilska
Melkein kaikilla meillä on muistoja omista ensimmäisistä ostotapahtumista. Niistä, joissa tiukasti nyrkkiin puristettu pikku kolikko ojennetaan juhlallisesti myyjälle ja toisessa nyrkissä puristetaan huolella valittua karkkia. Itse muistan ostaneeni lähikaupan tutulta myyjältä nallekarkin, joka 1970-luvun alussa maksoi pennin. Lapsena oli myös mukava säästää rahaa säästöpossuun. Kivaa oli myös opetella, millä logiikalla markat ja pennit sekä myöhemmin eurot ja sentit suhteutuvat toisiinsa.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi