TEMU

Kaupan liitto on tyytyväinen EU-komission päätökseen tutkia kiinalaisen Temun toimintaa 

Kaupan liitto on tyytyväinen Euroopan komission päätökseen tutkia kiinalaisen verkkokauppa-alustan Temun toimintaa. Kaupan liitto on muiden pohjoismaisten kaupan alan järjestöjen kanssa aktiivisesti nostanut esiin kolmansista maista toimiviin markkinapaikkoihin liittyviä haasteita ja niiden toiminnasta syntyvää kilpailuhaittaa. 

Euroopan komissio käynnistää tutkinnan kiinalaisen Temun toiminnasta

Euroopan komissio aloittaa virallisen tutkinnan Temusta selvittääkseen, tekeekö alusta riittävästi laittomien tuotteiden myynnin torjumiseksi sekä muiden ongelmien ratkaisemiseksi. Komissio aikoo arvioida, onko Temu rikkonut kokonaisuudessaan EU:n digipalvelusäädöstä (DSA). Kaupan liitto ja muut pohjoismaiset kaupan alan edunvalvontajärjestöt ovat aktiivisesti pitäneet esillä kolmansista maista toimiviin markkinapaikkoihin liittyviä haasteita ja niiden aiheuttamaa kilpailuhaittaa.

Koeostot Temu.com:n markkinapaikalta eivät täyttäneet eurooppalaisia vaatimuksia

Tuoteturvallisuuteen ja kuluttajansuojaan liittyvien hallinnollisten kustannusten vuoksi kiinalaisten myyjien maksamat hankintahinnat ovat 30–40 prosenttia halvemmat kuin suomalaisilla kaupoilla vastaavista tuotteista. Aina kyse ei edes ole vastaavista tuotteista, sillä kolmansien maiden markkinapaikoilla myytävät tuotteet eivät useinkaan vastaa eurooppalaisia vaatimuksia merkintöjen, jäljitettävyyden tai laadun puolesta. Tämä tuli hyvin ilmi toukokuussa 2024 tehdyissä koeostoissa Temu.com:n markkinapaikalta.

Analyysi: Muutoksia Euroopan ja Suomen verkkokauppamarkkinoilla? SHEIN ja Temu haastavat Amazonia

Jaana Kurjenoja
Shein ja Temu ovat vallanneet digikaupan markkinoita läntisiltä jäteiltä, Amazonilta ja eBaylta niin USA:ssa kuin Euroopassakin. Myös Suomessa Sheinin ja Temu:n verkkokaupat ovat lisänneet käyttäjämääriä samalla, kun Amazonin, eBayn ja Aliexpressin alustat ovat niitä menettäneet. Temu:n mobiiliappista on tullut Suomen ladatuin ostossovellus.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi