työturvallisuus

40 % Suomessa asuvista on todistanut asiakkaiden häiriköintiä – Ollaan ihmisiksi -kampanja muistuttaa hyvästä käytöksestä joulukaupassa

Kaupan liiton ja Palvelualojen ammattiliitto PAMin Ollaan ihmisiksi -kampanja käynnistyy jälleen joulukaupan siivittämänä 1.12.2025. Kampanjalla halutaan herätellä asiakkaita miettimään omaa käytöstään asiakaspalvelutyötä tekevien työhyvinvoinnin edistämiseksi. Erityistä huolta liitot kantavat nuorten työntekijöiden kohtaamasta häirinnästä. Jokainen kaupassa kävijä voi vaikuttaa hyvään kohtaamiseen.

Opas häirintään puuttumiseksi kaupan alalla on päivitetty

Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ovat yhdessä päivittäneet liittojen vuonna 2021 laatiman Häirintään puuttuminen kaupan alalla -oppaan, jonka tarkoituksena on toimia tukena niin kaupan yrityksille kuin työntekijöille häirinnän ehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseksi. Uutena lisäyksenä oppaaseen on sisällytetty myös digihäirintä.

Työsuojeluvastuiden jako käytännössä – mitä jokaisen työnantajan edustajan tulee tietää?

EK:n maksuton webinaari työsuojeluvastuiden jakamisesta työpaikoilla 29.10. klo 9.00-10.00 Lainsäädännössä on paljon velvoitteita työnantajille työntekijöiden työturvallisuudesta huolehtimiseksi. Tarvitsetko käytännön vinkkejä työsuojeluvastuiden hoitamiseen ja niiden jakautumisesta päättämiseen? Liity webinaariimme, jossa asiantuntijamme … Lue lisää

Kaupan liitto ja PAM: Liikelähestymiskielto mahdollistaa turvallisen asiointi- ja työympäristön kaupan alalla

Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ry esittävät tulevalle Orpon hallitukselle liikelähestymiskiellon eli ns. yrityslähestymiskiellon säätämistä. PAM ja Kaupan liitto katsovat, että yksityishenkilöiden lisäksi myös yritysten tulisi voida hakea lähestymiskieltoa jatkuvasti häiriöitä aiheuttavilta henkilöiltä.

Kaupan turvallisuuspäivä kokosi ajankohtaiset ilmiöt ja turvallisuuden eteen tehtävän työn

Kaupan liiton ja oikeusministeriön kolmatta kertaa järjestämässä turvallisuuseminaarissa asiantuntijat tarjoilivat laajan tietopaketin turvallisuuden ajankohtaisista ilmiöistä ja sen eteen tehtävästä työstä. "Turvallisuus ei koskaan ole valmis ja sen takia olemme täällä", tilaisuuden juontajana toiminut Keskon Head of Corporate Security Petri Käyhkö totesi tilaisuuden alussa.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi