Kun Toni Jääskeläinen vuonna 2017 aloitti Kaupan liiton veroasiantuntijana, tehtävä oli uusi ja koko veroprofiili piti rakentaa alusta. Pestiin kuului alussa lähes yksinomaan alv-kysymyksiä, sittemmin tehtävät ovat monipuolistuneet ja laajentuneet aina EU-kentille asti. Vapaa-ajallaan Toni arvostaa ja vaalii joutilaisuutta, mutta löytääkin usein itsensä miekkailemasta vuoden kovimman pelin syövereissä. Tavoitteena on tietenkin kunniakas Elden Lordin titteli.
Uutta verolainsäädäntöä valmistellaan ahkerasti sekä kansallisella että EU-tasolla. Lähitulevaisuudessa kaupan alalle on odotettavissa uudistuksia ja ehdotuksia uudistuksista, joista jo esimakua tässä artikkelissa.
Lausunnolla oleva hallituksen esityksen luonnoksen taustalla on Marinin hallitusohjelmakirjaus, jonka mukaan päämääränä on kiinteistöverouudistus, jossa verotusarvot heijastavat paremmin käypiä arvoja, ottaen nykyistä paremmin huomioon markkina-arvot. Esitysluonnoksen tavoitteena on uudistaa kiinteistöverotuksen … Lue lisää
Lausunnolla oleva hallituksen esitys koskee unionin puitteissa toteutettavaa puolustustoimintaa käsittelevän direktiivin toimeenpanoa kansalliseen lainsäädäntöön. Esityksen mukaan tavaroiden ja palvelujen myynti muiden jäsenvaltioiden puolustusvoimille vapautettaisiin arvonlisäverosta, kun kyse on yhteiseen turvallisuus- … Lue lisää
Vuoden 2021 voimaan tulleen EU-direktiivin myötä EU:n ulkopuolelta Suomeen tuoduista tilauksista on pitänyt maksaa arvonlisäveroa ensimmäisestä sentistä lähtien. Ennen direktiiviä kuluttajien oli mahdollista tilata enintään 22 euron arvoisia paketteja EU:n ulkopuolisista maista, kuten Kiinasta, verovapaasti. Kilpailun kannalta tämä oli kestämätöntä, sillä myydessään vastaavia tuotteita suomalaiset kaupat joutuivat lisäämään tuotteen hintaan 24 prosentin arvonlisäveron. Verovapaus olikin helppo nähdä tukena kiinalaisille ja muille EU:n ulkopuolisille verkkokaupoille.
Ukrainan sodan myötä Kaupan liittoon on tullut kyselyitä, mitä verotuksessa tulee ottaa huomioon, kun yritys tai sen työntekijä lahjoittaa rahaa tai tavaroita Unicefille, SPR:lle ja muille hyväntekeväisyysjärjestöille. Verotuksen näkökulmasta estettä lahjoituksille ei luonnollisestikaan ole, mutta tietyissä tilanteissa lahjoituksella on verovaikutuksia.
Hallituksen esitysluonnos koskee verottomien tavaroiden myymälöitä, joista nykylainsäädännöllä on käytännössä mahdollista myydä tavaroita ainoastaan Suomen ulkopuolelle matkustaville matkustajille. Esitysluonnos keventäisi verottomien tavaroiden myymälöiden verovarastoihin liittyvää sääntelyä siten, että jatkossa myymälöistä … Lue lisää
Ekuittien sääntökirja edustaa rakenteellisessa muodossa olevien sähköisten ekuittien teknisiä ratkaisuja kuvaten mm. kuittien siirtelyyn tarvittavaa infraa. Teknisten yksityiskohtien lisäksi sääntökirja toimii tai ainakin sen tulisi toimia laajemmin ekuittien ja niiden … Lue lisää
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Voit palata asetuksiin myöhemmin Tietosuoja ja käyttöehdot -sivulla. Hallinnoi evästeasetuksiasi.
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Voit hyväksyä kaikki evästeet tai vain välttämättömät.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. These cookies ensure basic functionalities and security features of the website, anonymously.
Cookie
Duration
Description
cookielawinfo-checkbox-analytics
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics".
cookielawinfo-checkbox-functional
11 months
The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional".
cookielawinfo-checkbox-necessary
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary".
cookielawinfo-checkbox-others
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other.
cookielawinfo-checkbox-performance
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance".
viewed_cookie_policy
11 months
The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data.
Analytical cookies are used to understand how visitors interact with the website. These cookies help provide information on metrics the number of visitors, bounce rate, traffic source, etc.
Cookie
Duration
Description
_ga
2 years
The _ga cookie, installed by Google Analytics, calculates visitor, session and campaign data and also keeps track of site usage for the site's analytics report. The cookie stores information anonymously and assigns a randomly generated number to recognize unique visitors.
_gat_UA-7567086-1
1 minute
A variation of the _gat cookie set by Google Analytics and Google Tag Manager to allow website owners to track visitor behaviour and measure site performance. The pattern element in the name contains the unique identity number of the account or website it relates to.
_gid
1 day
Installed by Google Analytics, _gid cookie stores information on how visitors use a website, while also creating an analytics report of the website's performance. Some of the data that are collected include the number of visitors, their source, and the pages they visit anonymously.
vuid
2 years
Vimeo installs this cookie to collect tracking information by setting a unique ID to embed videos to the website.