verotus

Lausunto hallituksen esityksestä laeiksi arvonlisäverolain ja valmisteverotuslain 18 §:n muuttamisesta

Lausunnolla oleva hallituksen esitys koskee unionin puitteissa toteutettavaa puolustustoimintaa käsittelevän direktiivin toimeenpanoa kansalliseen lainsäädäntöön. Esityksen mukaan tavaroiden ja palvelujen myynti muiden jäsenvaltioiden puolustusvoimille vapautettaisiin arvonlisäverosta, kun kyse on yhteiseen turvallisuus- … Lue lisää

Analyysi: Tullivapaudella tuetaan kiinalaista verkkokauppaa ja rangaistaan kotimaista

Toni Jääskeläinen
Vuoden 2021 voimaan tulleen EU-direktiivin myötä EU:n ulkopuolelta Suomeen tuoduista tilauksista on pitänyt maksaa arvonlisäveroa ensimmäisestä sentistä lähtien. Ennen direktiiviä kuluttajien oli mahdollista tilata enintään 22 euron arvoisia paketteja EU:n ulkopuolisista maista, kuten Kiinasta, verovapaasti. Kilpailun kannalta tämä oli kestämätöntä, sillä myydessään vastaavia tuotteita suomalaiset kaupat joutuivat lisäämään tuotteen hintaan 24 prosentin arvonlisäveron. Verovapaus olikin helppo nähdä tukena kiinalaisille ja muille EU:n ulkopuolisille verkkokaupoille.

Yritysten ja työntekijöiden hyväntekeväisyyslahjoitukset verotuksessa

Ukrainan sodan myötä Kaupan liittoon on tullut kyselyitä, mitä verotuksessa tulee ottaa huomioon, kun yritys tai sen työntekijä lahjoittaa rahaa tai tavaroita Unicefille, SPR:lle ja muille hyväntekeväisyysjärjestöille. Verotuksen näkökulmasta estettä lahjoituksille ei luonnollisestikaan ole, mutta tietyissä tilanteissa lahjoituksella on verovaikutuksia.  

Lausunto arvonlisäverolain ja valmisteverotuslain muuttamisesta verottomien tavaroiden myymälöistä myytävien tuotteiden osalta

Hallituksen esitysluonnos koskee verottomien tavaroiden myymälöitä, joista nykylainsäädännöllä on käytännössä mahdollista myydä tavaroita ainoastaan Suomen ulkopuolelle matkustaville matkustajille. Esitysluonnos keventäisi verottomien tavaroiden myymälöiden verovarastoihin liittyvää sääntelyä siten, että jatkossa myymälöistä … Lue lisää

Lentokenttien tax-free-myymälöille avataan mahdollisuus myydä myös kotimaan matkailijoille

Monet lentokenttien tax-free-myymälöistä ovat myyneet tuotteitaan pelkästään ulkomaanmatkailijoille tiukkojen verosäännösten vuoksi. Valtiovarainministeriö on nyt laittanut vireille lakihankkeen, jolla myynti kotimaanmatkailijoille tehtäisiin yksinkertaisemmaksi. Hankkeen tarkka aikataulu ei vielä ole selvillä. Kaupan liitto kannattaa muutosta ja on ajanut sitä yhdessä EK:n kanssa.

Lausunto Ahvenanmaan maakuntaa koskevista poikkeuksista arvonlisävero- ja valmisteverolainsäädäntöön annetun lain muuttamisesta

Lausuttavan hallituksen esityksen taustalla on heinäkuussa 2021 Suomessa voimaan saatettu etämyynnin arvonlisäverotusta koskeva direktiivi, jonka myötä mm. maahantuonteihin liittynyt verovapaus poistettiin. Esityksessä ehdotetaan lakimuutosta, jolla kevennetään yksityishenkilöiden lehtitilauksiin liittyvää ilmoitusmenettelyä. … Lue lisää

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi