ympäristö

Nuoret vaativat ympäristötekoja – mutta kulutuksen lisääminen tekee iloiseksi

Z-sukupolvi eli 15−25-vuotiaat nuoret shoppailevat mielellään kivijalassa, ja usein matkapuhelin kädessä. Mobiilia käytetään myymälässä varsinkin lisätiedon etsimiseen. Vaikka digiostaminen on tuttua kaikille ikäpolville, nuoret asioivat verkkokaupoissa vanhempia mieluummin – ja varsinkin vaateostoksilla. Suomalaisnuorten mielestä poliitikoilta tarvittaisiin nyt merkittäviä ympäristötekoja, mutta nuoret tunnustavat, että tavaroiden ostaminen tekisi heidät itsensä iloisemmiksi.

Muovitiekartta Suomelle: kauppa tyytyväinen toimenpiteiden monipuolisuuteen

Ympäristöministeriö asetti kuluvan vuoden maaliskuussa työryhmän laatimaan Suomelle ensimmäistä kansallista muovitiekarttaa. Sitä on työstetty kevään ja kesän aikana, ja tänään 16.10. se on luovutettu asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle. Kauppa iloitsee erityisesti ehdotuksesta nostaa globaali muovihaaste Suomen kansainväliselle asialistalle.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi