Blogit

Yritykset Suomi-brändin lähettiläinä  

Pia Pere-Vanhanen
Yli 1400 osallistujaa yli 100 maasta kokoontui tällä viikolla YK:n Global Compact Leaders Summit -tapahtumaan New Yorkiin keskustelemaan vastuullisen liiketoiminnan tulevaisuudesta. Suomalaisten yritysten case-esimerkeillä on todellakin paikkansa kestävän kehityksen kansainvälisellä agendalla. Miksi näin?

Kaupan alan ilmastotyö ulottuu laajalle

Lauri Leskinen
Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä, ja kaupan ala on sitoutunut tekemään vaikuttavaa työtä tavoitteen eteen. Eri toimialojen, yritysten ja kuluttajien valinnoilla on suuri vaikutus siihen, millaisena tulevaisuus näyttäytyy. Kaupan ala ei voi ottaa kokonaisvastuuta vähähiilisyydestä, mutta oman siivunsa se haluaa tehdä.

Kuluttajia vaivaa viherväsymys, siksi ympäristöväitteisiin tarvitaan lisää avoimuutta

Terhi-Anna Wilska
Kulutukseen liittyvää mediakeskustelu on koko koronapandemian jälkeisen ajan ollut varsin hinta- ja kustannuskeskeistä. Luemme jatkuvasti kyselytutkimuksista, joissa valtaosa vastaajista on huolissaan rahojensa riittävyydestä. Kuluttajien luottamus talouteensa on pysynyt matalana. Inflaatio, korkojen nousu ja energian kalleus ovat haudanneet alleen ennen kaikkea kestävyyteen ja vastuullisuuteen liittyvät teemat kulutuksessa.

Uusi EU-parlamentti linjaa vähittäismaksamisen tulevaisuudesta 

Simo Hiilamo
Kesällä valittavat europarlamentaarikot tulevat merkittävällä tavalla määrittämään eurooppalaisen vähittäismaksamisen tulevaisuutta. Eurokäteistä ja mahdollista digitaalista euroa koskeva sääntely odottaa seuraavan parlamentin päätöksiä. Uusien europarlamentaarikkojen onkin tärkeää varmistaa, että kaupan alan näkemykset tulevat vähittäismaksamista koskevissa sääntelyissä huomioiduiksi.

Fiksummalla sääntelyllä reilumpaa kaupankäyntiä

Ilari Kallio, Toni Jääskeläinen
Suomeen aggressiivisesti rantautuneiden kiinalaisten halpaverkkokauppojen ja verkkomarkkinapaikkojen kasvu näkyy Kaupan liiton digiostamisen selvityksessä. Sen mukaan suomalaiset tekivät vuonna 2023 yhä enemmän muodin ja elektroniikan digiostoksia Kiinasta. Samaan aikaan suomalaiset vähensivät digiostoksia erityisesti kotimaasta, mutta myös muista EU-maista. Tällä hetkellä EU:n ulkopuolinen digikauppa hyötyy puutteellisesta sääntelystä ja valvonnasta.

Elinvoimainen kauppa rakentaa elinvoimaista Suomea 

Jorma Rauhala
Kauppa on Suomen suurin toimiala, käyttipä mittarina sitten bruttokansantuotetta tai työllisten määrää. Alalla onkin painava rooli koko suomalaisen yhteiskunnan toiminnan kannalta, ja tuo rooli ei ainakaan pienene maamme muuttuessa yhä vahvemmin palveluyhteiskunnaksi. 

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi