Ruoka-alan toimialoista elintarvikekauppa työllistää suoraan noin 64 200 ja välilliset vaikutukset mukaan lukien noin 90 000 henkilöä. Koko ruoka-ala työllistää noin 320 000 henkilöä, maksaa veroja 11 miljardia euroa ja investoi 2,4 miljardia euroa vuodessa. Luonnonvarakeskus Luke on päivittänyt selvityksensä ruoka-alan merkityksestä kansantaloudelle ja alueille Suomessa.
Eduskunta hyväksyi keskiviikkona 8.5.2024 täysistunnossaan työehtosopimuslain ja työriitojen sovittelusta annetun lain muuttamista koskeneen hallituksen esityksen. Työrauhalainsäädännön uudistus tulee voimaan lauantaina 18.5. Keskeiset muutokset koskevat poliittisia työtaisteluita, myötätuntotaisteluita sekä työtaisteluista tuomittavia hyvityssakkoja. Työehtosopimusneuvotteluihin liittyvää työtaisteluoikeutta uudistukset ja rajoitukset sen sijaan eivät koske. Työntekijäpuolella on edelleen työehtosopimuksen ollessa katkolla oikeus toimeenpanna työtaistelutoimia kuten tähänkin asti.
Pääministeri Petteri Orpon hallitus julkaisi kehysriiheen sisältyvät sopeutustoimet huhtikuun puolivälissä. Toimet sisälsivät leikkauksia, mutta hallitus päätti korottaa myös veroja erityisen kovakätisesti − ja painotti arvonlisäveroa ja muita välillisiä veroja. Tässä uutisessa käydään läpi veronkorotusten sisältöä ja niiden aikatauluja. Ne koskettavat myös kauppaa.
Kuluttajien näkemykset sekä omasta että Suomen taloudesta heikkenivät huhtikuussa maaliskuuhun ja myös vuodentakaiseen verrattuna, kertoo Tilastokeskus. Odotus yleisestä työttömyyskehityksestä oli ankea, ja työttömyyden uhka koettiin yhä omalla kohdalla melko suureksi.
Eurooppalainen kaupan yhteen kokoava järjestö EuroCommerce on julkistanut vaalimanifestinsa kesäkuun europarlamenttivaaleihin. EuroCommerce on listannut tavoitteitaan menestyvälle Euroopan unionille parlamentin seuraavaksi viisivuotiskaudeksi.
Kun Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan yli kaksi vuotta sitten alkoi, moni jäsenyrityksemme riensi auttamaan ja tukemaan Ukrainaa ja ukrainalaisia. Sota jatkuu edelleen ja avun tarve Ukrainassa on suuri. Monet kaupan yritykset auttavat sekä Suomessa olevia ukrainalaisia että Ukrainassa olevia, joko suoraan tai erilaisten avustusjärjestöjen kautta.
Kaupan liitto sponsoroi Helsingin yliopiston oikeustieteen opiskelijoita osallistumisessa oikeustapauskilpailuun. Vuosittainen Hugo Sinzheimer Moot Court Competition -oikeustapauskilpailu järjestetään tänä vuonna Itävallan Wienissä. Kilpailussa on mukana neljä Helsingin yliopiston oikeustieteen opiskelijaa.
Kaupan alan vuoden 2023 työpaikkaohjaajaksi on valittu Antti Hassinen kauppakeskus Forumin Tokmannilta Jyväskylästä. Hän työskentelee kaupan myymäläpäällikkönä.
Kaupan liiton selvityksen mukaan suomalaiset asiakkaat arvostavat kotimaisia verkkokauppoja. Parhaimpien verkkokauppojen joukossa on vuodesta toiseen samoja kotimaisia erikois- ja brändikauppoja, mutta nyt joukkoon on noussut myös uusi tulokas: ruokakauppa.