Komissio on julkistanut EU:n uuden ilmasto- ja ympäristöohjelma Green Dealin. Se määrittää Euroopassa tehtävän ympäristö- ja ilmastotyön suuntaviivat seuraaville vuosikymmenille.
Ruokalahjakortteja ja tärkeitä arjen tarvikkeita vähävaraisille perheille, lahjoja lapsille ja nuorille, joulukukkia yksinäisille vanhuksille. Monet kaupan alan yritykset auttavat tuomaan jouluiloa hyväntekeväisyydellä.
Kiitospäiväviikonloppuna ylitettiin taas verkkokaupan aiempien vuosien ostosennätykset. Pelkästään Cyber Mondayn aikana amerikkalaiskuluttajat ostivat tuotteita verkosta 9,4 miljardilla dollarilla.
Hallitus on antanut esityksen kone- ja laiteinvestointien kaksinkertaisesta poistomahdollisuudesta verotuksessa vuosina 2020−2023. Tämä toteutuu, jos nykyisen hallitusohjelman toteuttamista jatketaan suunnitellusti.
Jotta kauppa osaisi palvella ikääntyviä asiakkaita, sen pitää tuntea heidät. Vähittäiskaupan Tutkimussäätiö onkin päättänyt kerätä aineistoa kuluttajakyselyllä nimenomaan ikääntyvien asiakkaiden kulutustottumuksista, asenteista ja arvoista.
Uusi televisio eurolla! Onnea, olet voittanut 1 000 euron lahjakortin! Monien kauppojen nimissä on jälleen syksyn aikana lähestytty asiakkaita huijaussähköpostein tai -tekstiviestein. Jos tarjous tuntuu liian upealta ja yllättävältä ollakseen totta, se ei yleensä ole sitä.