Ruoka-ala voi olla yksi kasvun vetureista Suomessa, uskotaan S-ryhmässä. Se selvittääkin mm. alan innovaatioita tukevan pääomasijoitusrahaston perustamista.
Maailman sadan vastuullisimman yrityksen listalta löytyy seitsemän suomalaista yritystä vuonna 2019. Yksi niistä on Kesko, joka listattiin maailman vastuullisimmaksi kaupan alan yritykseksi.
Kirjamyynti jatkoi kasvuaan jo toista vuotta peräkkäin, kuitenkin hieman edellisvuotta vaisummin. Kotimaisen kaunokirjallisuuden myynti laski, kun taas vahvat elämänkerrat siivittivät tietokirjat hyviin myyntimääriin.
Kaupan ala käy läpi historiallista murrosta, monimuotoista transformaatiota. Kaupankäynnin kohteet, tavat, muodot ja toimijat ovat muutoksessa: kaupan digitalisoituminen, alustatalous, kuluttajien tarpeiden ja toiveiden pirstaloituminen sekä kaupungistuminen ovat esimerkkejä niistä päällekkäisistä … Lue lisää
Ennusteen mukaan tänä vuonna verkkokaupassa nähdään entistä enemmän personointia, digitaalisia assistentteja, ostosten tekemistä missä ja mihin aikaan tahansa, saumatonta ostamista sekä yritysostoja ja uusia kumppanuuksia.
Vähittäiskaupassa myynninkasvua oli marraskuussa 3,6 prosenttia ja tukkukaupassa 3,9 prosenttia vuoden 2017 marraskuuhun verrattuna, kertoo Tilastokeskus.
Komissio antoi joulukuussa 2017 direktiivin alv-direktiivin muuttamisesta. Direktiivillä muutetaan sähköisen kaupankäynnin alv-sääntöjä. Nyt lausuttavana olevat ehdotukset koskevat edellä mainitun direktiivin lisäsääntöjen vahvistamista.
Lidl Suomi Ky:n kolmas ja suurin jakelukeskus aloitti toimintansa viime syksynä. Se haluaa olla suunnannäyttäjä niin ekologisen, joustavan kuin vastuullisenkin rakentamisen saralla. Kuluvan vuoden aikana jakelukeskus laajenee vielä kahden jalkapallokentän verran.