Päivittäistavarakauppa on mukana elintarvikealan materiaalitehokkuuden sitoumuksessa, joka julkistettiin perjantaina 8.2. Sitoumuksella, joka on ensimmäinen laatuaan Suomessa, vähennetään ruoan valmistuksen, jakelun ja kulutuksen ympäristövaikutuksia.
EU:n ulkopuolelta myytyjen tuotteiden verotus asettaa suomalaiset yritykset epätasa-arvoiseen asemaan suhteessa EU:n arvonlisäveroalueen ulkopuolisiin yrityksiin. Kaupan liitto, Palvelualojen ammattiliitto PAM, Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK vaativat, että EU:n ulkopuolisilta verkkokaupoilta on poistettava kilpailua vääristävä veroetu viivyttelemättä.
Statista kertoo, että verkkokauppajätti Amazon on jo pitkään sijoittanut suurimman osan tuotoistaan takaisin yritystoimintaan. Viimeksi kuluneen vuoden aikana Amazonin nettovoitto tosin kasvoi yli kolminkertaiseksi. Vuoden 2017 tulos oli 3,03 miljardia dollaria, mutta vuonna 2018 kirstuihin kilahti jo 10,07 miljardia dollaria. Kyseessä on Amazonin tähän mennessä suurin vuotuinen voitto.
Yhteinen päämäärä ja osaamiseen panostaminen tekevät työnteosta mielekästä ja tavoitteellista. Suomalainen Kirjakauppa on palkittu innostavimpana työpaikkana vuodesta 2016 lähtien.
EU-alueella otetaan käyttöön uudet direktiivit, joiden myötä kaupan alalle tulee uusia velvoitteita muun muassa älytuotteiden päivitysten ja tuotteiden kestävyyden sekä muutoksia virhevastuun ja virheolettaman suhteen.
Monissa kauppaa koskevissa kirjoituksissa kuvaillaan kaupan olevan suuressa murroksessa. Ne, jotka ovat kaupan toimintaa seuranneet jo pidemmän aikaa, muistavat toki, että ei kauppa ole ensimmäistä kertaa murroksessa. Esimerkiksi 1960- luvulla … Lue lisää
Nuorison ajattelua ja käyttäytymistä on analysoitu kaikkina aikoina. Millainen arvomaailma nuorilla on, mitä he haluavat ja ennen kaikkea miten he kuluttavat nyt ja tulevaisuudessa? Teemaan pureutui myös tämänvuotinen Kaupan tutkimuspäivä torstaina 31.1.
Z-sukupolvi eli 15−25-vuotiaat nuoret shoppailevat mielellään kivijalassa, ja usein matkapuhelin kädessä. Mobiilia käytetään myymälässä varsinkin lisätiedon etsimiseen. Vaikka digiostaminen on tuttua kaikille ikäpolville, nuoret asioivat verkkokaupoissa vanhempia mieluummin – ja varsinkin vaateostoksilla. Suomalaisnuorten mielestä poliitikoilta tarvittaisiin nyt merkittäviä ympäristötekoja, mutta nuoret tunnustavat, että tavaroiden ostaminen tekisi heidät itsensä iloisemmiksi.
Euromonitor Internationalin tekemän tutkimuksen mukaan yhä useammat kuluttajat haluavat ottaa oman elämän haltuunsa ja tehdä omaleimaisia ratkaisuja. Digitaalisuus on edelleen valttia, mutta somessa ja netissä roikkumiselle halutaan jo asettaa rajat. Ja ikä on vain numero.
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Voit palata asetuksiin myöhemmin Tietosuoja ja käyttöehdot -sivulla. Hallinnoi evästeasetuksiasi.
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Voit hyväksyä kaikki evästeet tai vain välttämättömät.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. These cookies ensure basic functionalities and security features of the website, anonymously.
Cookie
Duration
Description
cookielawinfo-checkbox-analytics
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics".
cookielawinfo-checkbox-functional
11 months
The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional".
cookielawinfo-checkbox-necessary
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary".
cookielawinfo-checkbox-others
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other.
cookielawinfo-checkbox-performance
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance".
viewed_cookie_policy
11 months
The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data.
Analytical cookies are used to understand how visitors interact with the website. These cookies help provide information on metrics the number of visitors, bounce rate, traffic source, etc.
Cookie
Duration
Description
_ga
2 years
The _ga cookie, installed by Google Analytics, calculates visitor, session and campaign data and also keeps track of site usage for the site's analytics report. The cookie stores information anonymously and assigns a randomly generated number to recognize unique visitors.
_gat_UA-7567086-1
1 minute
A variation of the _gat cookie set by Google Analytics and Google Tag Manager to allow website owners to track visitor behaviour and measure site performance. The pattern element in the name contains the unique identity number of the account or website it relates to.
_gid
1 day
Installed by Google Analytics, _gid cookie stores information on how visitors use a website, while also creating an analytics report of the website's performance. Some of the data that are collected include the number of visitors, their source, and the pages they visit anonymously.
vuid
2 years
Vimeo installs this cookie to collect tracking information by setting a unique ID to embed videos to the website.