digitaalisuus

Elinkeinoelämä vetoaa laajalla rintamalla markkinapaikkojen sääntelyyn Euroopassa

Jopa kolmekymmentä eurooppalaista elinkeinoelämän organisaatiota ja kansalaisjärjestöä ovat laatineet vetoomuskirjeen EU:n päätöksentekijöille verkon markkinapaikkojen sääntelystä. Vetoomuksen allekirjoittaneet tahot edustavat teollisuutta, kaupan alaa, ympäristötoimijoita  ja kuluttajia. Kaupan alan kannalta on tärkeää, että markkinapaikat tunnistavat niitä käyttävät kauppiaat ja puuttuvat tehokkaasti vaarallisten tai muutoin laittomien tavaroiden ja palveluiden myyntiin.

Kustantaako kauppa hallituksen kuittiuudistuksen?

Hallituksen tavoitteena on saada suomalaiset yritykset käyttämään rakenteellisessa muodossa olevia sähköisiä kuitteja ja laskuja. Taustalla on ajatus siitä, että yrityksen kuitteja ja laskuja pystyisivät lukemaan yrityksen lisäksi myös ulkopuolisten, kuten asiakkaiden tai viranomaisten, järjestelmät. Kaupalle on tärkeää, että uudistuksia edistetään markkinaehtoisesti ja niiden siirtymäajat ovat riittävän pitkät.

Analyysi: Tekoäly muuttaa kaupankäyntiä, entä sen sääntely?

EU-instituutiot käsittelevät parhaillaan esitystä tekoälysäädökseksi, jolla halutaan luoda yleiseurooppalaiset puitteet tekoälyjärjestelmien kehitykselle ja käytölle. Erittäin haitallisina pidetyt käyttötarkoitukset halutaan kieltää, ja suuririskisten tekoälyjärjestelmien käytölle asetetaan joukko vaatimuksia, jotka liittyvät riskienhallintaan, valvontaan ja läpinäkyvyyteen. Suuren riskin tekoälyjärjestelmiin sisältyy sellaisia teknologioita, joita jo käytetään ja todennäköisesti otetaan käyttöön myös kaupan alalla.

Verkkokaupan alv-uudistukset keventävät yritysten hallinnollista taakkaa ja parantavat kotimaisen kaupan kilpailukykyä

Hand holding credit card and using computer desktop. Online shopping payment and e-commerce concept
Vuoden merkittävin arvonlisäverotusta koskeva uudistus lähestyy kovaa vauhtia. Heinäkuun alusta lähtien rajat ylittävä kuluttajamyynti eli etämyynti muuttuu, kun verkkokaupan ei tarvitse enää rekisteröityä kaikkiin niihin maihin, joissa sillä on toimintaa. Myös EU:n ulkopuolelta tilatuille vähäarvoisille verkkokauppaostoksille on tulossa kauan odotettu arvonlisävero, joka edistää kansainvälisen verkkokaupan tasapuolisuutta.

Tutkimusjulkistus 28.1.2021: Nouseeko epävarmuudesta menestys?

Tie, jossa vuosiluku 2021
Koronavuosi on vaatinut paljon sekä kaupalta että kuluttajiltakin. Miten kuluttajakäyttäytyminen on pandemian kuluessa muuttunut? Entä miten kauppa pystyy vastaamaan kriisin aiheuttamaan shokkiin ja johtamaan muutosta? Vähittäiskaupan Tutkimussäätiö on teettänyt koronavuoden aikana kaksi kuluttajakyselyä, ja muun muassa niiden tuloksia esitellään torstaina 28. tammikuuta 2021 järjestettävässä seminaarissa.

Digiostamisen edelläkävijät näyttävät suuntaa – vastuulliset verkko-ostokset kiinnostavat

Digimaailman ja verkko-ostamisen edelläkävijät ovat alkaneet kiinnostua erilaisista vastuullisuusteemoista. Myös hinta ensisijaisena tekijänä ostopäätöksissä on koronavuoden aikana alkanut horjua, selviää Kaupan liiton ja Postin digikuluttajien vastuullisuusasenteita selvittävästä tutkimuksesta. Digiostamisen edelläkävijöiden asennemuutokset voivat heijastaa yleisemminkin tulevaisuuden trendiä.

Turvallisesti verkko-ostoksilla!

Mikko Koskinen
Olen työtehtävieni vuoksi ollut verkon turvallisuuden ja erilaisten verkkohuijausten kanssa tekemisissä yli kymmenen vuotta ja nähnyt niin turvallisuuden kuin petoksellisuudenkin kehittymisen. Nykyään ostaminen verkosta on hyvin turvallista, mutta vaatii erityistä huolellisuutta ja tarkkuutta.

Digital Services Actin toivotaan keskittyvän sisämarkkinoihin ja eurooppalaisten yritysten kilpailukykyyn

Ilari Kallio
Digitaalisen liiketoiminnan ja alustatalouden sääntöjä ollaan EU-tasolla tuomassa kertaheitolla vuosituhannen vaihteesta tälle vuosikymmenelle, jos komission suunnitelmat uudesta digitaalisia palveluja koskevasta säädöksestä etenevät odotetusti. Nimestään huolimatta paketti sisältää myös kaupan alan kannalta merkittäviä avauksia. Etenkin alustojen vastuuta laittomista sisällöistä olisi Kaupan liiton mielestä tiukennettava.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi