kaupan alan kehittäminen

Päätöksenteon syksy käyntiin budjetilla

Mari Kiviniemi
Tänään käynnistyi toden teolla päätöksenteon syksy. Valtiovarainministeriö kokoontui aamulla ministeri Riikka Purran johdolla sisäisiin neuvotteluihin, joiden aiheena on valtion vuoden 2024 budjetti. Ministeriön esitys on valmis 28.8. ja siitä noin viikon kuluttua muut ministerit käyvät vuorotellen Purran luona etsimässä yhteistä näkemystä ensi vuoden tuloista ja menoista.

EU-komissio laati maakohtaiset suositukset: Kaupan alalle tärkeitä työntekoon ja osaamiseen keskittyvät uudistukset     

Komission ehdotus Suomea koskevista maakohtaisista suosituksista vuodelle 2023 keskittyy julkisen talouden tasapainottamiseen, elpymis- ja palautumissuunnitelman täytäntöönpanoon, osaajapulaan ja energiaan. Suosituksia tukevassa maaraportissa nostetaan esille muitakin kaupalle tärkeitä teemoja, etenkin palveluiden digitalisaatio ja kiertotalouden kehitys.   

Kaupan tulevaisuusselonteolta odotetaan konkreettisia ehdotuksia kaupan kehittämiseen

Kaupan tulevaisuusselontekoon tähtäävä työ on edennyt lausuntokierroksen päättymiseen. Kaupan liitto näkee lausunnossaan, että alaa ohjaava lainsäädäntö tulee nykyaikaistaa vastaamaan tämän päivän tarpeita, ja samalla joustavoittaa toimimaan jatkuvassa muutoksessa. Koronakriisi on voimistanut ja kiihdyttänyt jo käynnissä olevia kehityskulkuja.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi