kauppa

Palvelualojen järjestöt: Palvelualojen sähköveron alentaminen nopeuttaisi ilmastotavoitteiden saavuttamista ja vahvistaisi kilpailukykyä

Hiilineutraalisuustavoitteen saavuttaminen vuoteen 2035 mennessä edellyttää maan hallitukselta palvelualojen yritysten vähähiilisyyttä tukevia päätöksiä. Keskeinen tällainen päätös olisi palvelualan sähköveron alentaminen. Sähköveron alennuksella turvattaisiin myös Suomen kustannuskilpailukykyä ja kotimaisia työpaikkoja. Yhä kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa kamppaileva palvelusektori maksaa tällä hetkellä 45 kertaa kalliimpaa sähköveroa teollisuuteen verrattuna.

Vapaamatkustajille ei sijaa

Mari Kiviniemi
Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi hiljattain odotetun raporttinsa. Se on kaikkien aikojen kattavin katsaus ilmaston tilaan ja järjestyksessä kuudes kyseisen tiedeyhteisön arvio aiheesta. Edellinen julkaistiin vuonna 2013.

Kaupan työsuhdeasioiden peruskurssi, osa 1-3

Työsuhdeasioiden peruskurssilla saat hyvän yleiskuvan kaupan keskeisistä työsuhdemääräyksistä. Opit tuntemaan sekä Kaupan työehtosopimuksen määräyksiä että työlainsäädäntöä käsiteltävien aiheiden osalta. Asiantuntijoidemme koulutuksissa saat parasta asiantuntemusta Kaupan työehtosopimuksen tulkintaan. Koulutus jakautuu kolmeen … Lue lisää

Kaupan työsuhdeasioiden peruskurssi, osa 1-2

Työsuhdeasioiden peruskurssilla saat hyvän yleiskuvan kaupan keskeisistä työsuhdemääräyksistä. Opit tuntemaan sekä Kaupan työehtosopimuksen määräyksiä että työlainsäädäntöä käsiteltävien aiheiden osalta. Asiantuntijoidemme koulutuksissa saat parasta asiantuntemusta Kaupan työehtosopimuksen tulkintaan. Tiiviin päivän aikana … Lue lisää

Kauppa starttaa syksyyn ristiriitaisin odotuksin – talouden rattaat on pidettävä pyörimässä

Koronan vaikutukset kauppaan ovat vaihdelleet voimakkaasti toimialojen välillä. Työn ja vapaa-ajan keskittyessä edelleen koteihin ja kakkosasunnoille suomalaiset satsaavat ennätystahtia ruokaan ja kodin kunnostamiseen, kun taas ei-välttämättömät tuotteet ovat jääneet kauppojen varastoihin. Syksyä ja mahdollista pandemian toista aaltoa odotetaankin alalla ristiriitaisin ajatuksin. Kauppa puhaltaa yhteen hiileen muun muassa turvallisuuden keinoin, jotta talouden rattaat saadaan vahvaan vauhtiin.

Kaupan työsuhdeasioiden peruskurssi

Työsuhdeasioiden peruskurssilla saat hyvän yleiskuvan kaupan keskeisistä työsuhdemääräyksistä. Opit tuntemaan sekä Kaupan työehtosopimuksen määräyksiä että työlainsäädäntöä käsiteltävien aiheiden osalta. Asiantuntijoidemme koulutuksissa saat parasta asiantuntemusta Kaupan työehtosopimuksen tulkintaan. Tiiviin päivän aikana … Lue lisää

Kaupan tulevaisuusselonteosta askelmerkit alan kehittämiselle

Suomen hallitus nosti kaupan kehittämisen hallitusohjelmaansa lupaamalla alalle tulevaisuusselonteon strategisen ja pitkäjänteisen kehitystyön takaamiseksi. Selonteon työstäminen on lähtenyt lokakuussa rivakasti käyntiin työ- ja elinkeinoministeriössä. Kauppa toivoo konkreettista tiekarttaa, jonka avulla vahvistetaan kaupan roolia talouden ja hyvinvoinnin kivijalkana myös tulevaisuudessa.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi