vastuullisuus

Ollaan ihmisiksi -kampanja käynnistyy – yhteisvoimin epäasiallista käytöstä vastaan

Kaupan liiton ja Palvelualojen ammattiliitto PAMin Ollaan ihmisiksi -kampanja herättelee kuluttajia miettimään omaa rooliaan myyjien ja muiden asiakaspalvelutyötä tekevien työhyvinvoinnin edistämisessä. Tänään käynnistyvä viestintäponnistus ajoittuu jälleen kiireiseen joulusesonkiin. Jo perinteikkään kampanjan viesti ei ole vanhentunut – päinvastoin.   

Kaupan ala seuraa mielenkiinnolla Glasgow’ta, mutta odotukset kohdistuvat Suomen hallitukseen

YK:n ilmastokokous Skotlannin Glasgow’ssa kannustaa maita jälleen kerran mittaviin ilmastotoimiin, jotta maapallon keskilämpötilan nousu saataisiin rajattua 1,5 asteeseen. Kaupan liiton toimitusjohtaja Mari Kiviniemi sanoo, että kaupan ala on tehnyt jo vuosikymmenten ajan hyvää ilmastotyötä, mutta tavoitteita riittää jatkossakin. Kaupan keinot päästöjen vähentämiseksi ovat jo valmiina.

Kohti vastuullisia markkinapaikkoja ja reilua kilpailua

Ilari Kallio
Verkon markkinapaikat tarjoavat kuluttajille mahdollisuuden päästä käsiksi lähes loputtomaan tuotevalikoimaan muutamalla klikkauksella, myyjille valtavasti potentiaalisia uusia asiakkaita. Aina kaikki ei mene putkeen. Silloin kuluttaja tai myyjä voi joutua hakemaan vastausta ongelmiinsa laista eikä välttämättä ole selvää, kuka vastaa mistäkin. Päättäjät yrittävät nyt muuttaa tilannetta monin keinoin.

K-Marketien kiusaamisvapaa vyöhyke sai runsaasti näkyvyyttä: ”Kyseessä ei ole markkinointitempaus, vaan vastuullinen tapa toimia"

Koulujen alettua muutama kuukausi sitten lähes 800 Suomen K-Marketia julistautui kiusaamisvapaaksi vyöhykkeeksi. Mitä se käytännössä tarkoittaa? Kiusaamisvapaa vyöhyke on turvapaikka, jossa lapsi voi olla suojassa, jos hän joutuu kiusatuksi. Idea laajeni lumipalloefektin tavoin kauppias Ville Kestilältä K-Market Tervapadasta Janakkalasta.

Osuuskauppa Hämeenmaa vei työvuorosuunnittelun työpajoihin: ”Kun säännöt tehdään yhdessä, niihin myös sitoudutaan”

Osuuskauppa Hämeenmaa uudistaa parhaillaan työvuorosuunnitteluaan yhteisissä työpajoissa työntekijöiden kanssa. Henkilöstöjohtaja Sanna Virtainlahti sanoo, että tästä yhteistyöstä on tarkoitus saada aikaan Hämeenmaan vastuullisen työvuorosuunnittelun pelisäännöt. "Kun työvuorosuunnittelun säännöt tehdään yhdessä, niihin myös sitoudutaan”, hän uskoo.

Vastuullinen työnantaja ei ole yksisarvinen

Petteri Huovinen
”Vain noin puolet työntekijöistä on tietoisia työnantajansa vastuullisuusohjelmasta tai -periaatteista”, totesi Oikotie ”Työpaikkojen Vastuullinen työnantaja” -tutkimuksessa kesällä 2020. Tutkimuksessa pyydettiin myös kuvailemaan asioita, jotka ovat tärkeimpiä vastuullisessa työnantajuudessa. Käytetyissä termeissä korostui eniten luotettavuus (19 %), muita mainintoja saivat tasapuolisuus ja tasa-arvoisuus (10 %).

Kaupan liitto mukana luonnon monimuotoisuutta edistävässä Biodiversiteetti-hankkeessa: "Aihe koetaan tärkeäksi kaupan alan yrityksissä"

Kaupan liitto on mukana Turun yliopiston johtamassa Biodiversiteetti-hankkeessa, jossa tarkastellaan luonnon monimuotoisuutta eri tekijöiden, kuten kulutuksen, liiketoiminnan ja koko yhteiskunnan kannalta. Hankkeen tavoitteena pysäyttää luonnon köyhtymistä ja elvyttää sen monimuotoisuutta.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi