Tiedotteet

Kaupan liitto kiittää ministeriötä työryhmän perustamisesta ratkaisemaan EU:n ulkopuolisen etäkaupan aiheuttamia ongelmia

Kaupan liitto pitää erittäin myönteisenä, että työ- ja elinkeinoministeriö päätti perustaa työryhmän etsimään ratkaisuja viime aikoina erittäin voimakkaasti kasvaneisiin EU:n ulkopuolisen etäkaupan aiheuttamiin ongelmiin. Kaupan ala toivoo selkeämpää ja reilumpaa toimintaympäristöä, josta hyötyvät niin kotimaiset yritykset kuin kuluttajatkin.

Arvonlisäveronkorotus kuritti ostovoimaa – verotuotot jäävät odotuksista 700 miljoonaa euroa

Valtion talousarvioselvityksestä käy ilmi, että hallituksen viimevuotinen yleisen arvonlisäveron korotus ei ole tuottanut valtion verokertymän kannalta toivottua tulosta. Yleisen taloudellisen epävarmuuden keskellä alv-korotus oli myös huonosti ajoitettu, lamaannutti osaltaan kuluttajien ostovoimaa ja kuritti erityisesti Suomessa toimivaa kauppaa. Orastavaa kasvua olisi nyt syytä kaikin keinoin vahvistaa.

Kiertokauppa kasvanut vauhdilla – uhkaako Kiina-krääsä myös second hand -markkinoita?

Jo 66 prosenttia suomalaisista ja 81 prosenttia alle 30-vuotiaista on vuoden aikana ostanut käytettyjä tuotteita. Kiertokaupan kuluttajamarkkina on kasvanut kahdessa vuodessa 56 prosenttia noin 1,4 miljardiin euroon. Samalla kuitenkin Kiina-krääsä, eli EU:n ulkopuolisten halpaverkkokauppojen kuten Temun ja Sheinin tarjonta, on alkanut tukkia myös kiertokaupan kanavia, ja pahimmillaan se uhkaa kiertotalouden toteutumista kaupassa.

Kiina-krääsä tulee kalliiksi yhteiskunnalle – menetämme verotuloja ja työpaikkoja

Suomi menettää merkittävästi verotuloja EU:n ulkopuolelta vyöryvän verkkokauppatavaran myötä, osoittavat Kaupan liiton laskelmat. Verotulojen menetyksen ohella EU:n ulkopuolinen etäkauppa uhkaa kotimaisen kaupan työllisyyttä, kuluttajaturvallisuutta ja kiertotaloutta. Ratkaisut löytyvät muun muassa etäkaupan valvonnasta, kuluttajien ostovoiman parantamisesta ja kotimaisen kaupan kilpailukyvyn vahvistamisesta.

Kotimainen verkkokauppa elpymässä – toisella vuosineljänneksellä kasvua lähes viisi prosenttia

Suomessa toimivien verkkokauppojen myynti kasvoi lähes viisi prosenttia huhti-kesäkuussa viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Jatkossa verkkokaupat odottavat kasvua varsinkin kansainvälisiltä markkinoilta, vaikka geopolitiikan käänteet huolestuttavatkin. Suurimmiksi kansainvälisen kasvun esteiksi verkkokaupat näkevät muun muassa markkinointiresurssit ja -osaamisen. Myös verkkokauppatoimitusten hinnoittelua ihmetellään.

Kaupan liitto: Hallitus piti kiinni ansiotuloverotuksen kevennyksistä, mutta innovaatiorahoituksen lisäleikkaukset haittaavat kasvua

Kaupan liitto on tyytyväinen siihen, että hallitus piti voimassa keväällä sovitut ansiotuloverotuksen keventämiseen liittyvät päätökset. Ratkaisu tukee kotimaista kysyntää ja antaa kuluttajille lisää ostovoimaa. Leikkausten sijaan innovaatiorahoitusta tulisi lisätä tuottavuuden parantamiseksi.

Kaupan alalla pilotoidaan uutta oppisopimusmallia – palkka kasvaa tutkinnon edetessä

Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ovat käynnistäneet uuden oppisopimusmallin pilotin. Tekniseen kauppaan sijoittuvan pilotin tavoitteena on saada opiskelijat kiinnostumaan teknisestä kaupasta ja siten vastata alan työvoiman tarpeeseen. Lisäksi pilotissa testataan, voidaanko uudenlaisella palkkamallilla innostaa opiskelijoita oppisopimuskoulutuksen piiriin ja kannustaa yrityksiä tarjoamaan oppisopimuspaikkoja.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi