Tiedotteet

Ruoka-ala vaatii aikalisää EU:n pakkausuudistukselle

EU:n uutta pakkauslainsäädäntöä viedään väkisin eteenpäin ennen kevään parlamenttivaaleja. Ruoka-alan etujärjestöt Elintarviketeollisuusliitto, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto, Päivittäistavarakauppa ja Kaupan liitto sekä Suomen Palautuspakkaus ovat huolissaan, että lopputuloksena on kallis lasku ilman todennettuja ympäristöhyötyjä.

Suomessa second hand -ostaminen on monelle yksi tapa kuluttaa muiden joukossa

Suomi on ollut yksi maailman johtavia second hand -ostamisen maita, mutta viime vuonna käytettyjen tuotteiden ostaminen väheni. Samaan aikaan suomalaisten ostaminen yleensäkin vähittäiskaupassa hiipui. Kaupan liiton tutkimus vahvistaa käsitystä siitä, että käytettyjen tuotteiden ostaminen on meillä yksi tapa kuluttaa muiden joukossa. Second hand -tuotteiden ostajia ei aina ohjaa vastuullisuuskriteerit, vaan he voivat olla hyvinkin tarjoushakuisia ja hintavetoisia kuluttajia.

Tehokas lääkkeiden myyntijärjestelmä toisi talouteen jopa 250 miljoonan euron säästöt

Kaupan liitto kannustaa hallitusta rakenneuudistuksiin kehysriihen talouspäätöksissä. Liiton teettämien laskelmien mukaan lääkkeiden vähittäisjakelujärjestelmän rakenteellinen uudistaminen toisi valtiolle ja kuluttajille yhteenlaskettuna jopa 250 miljoonan vuotuiset säästöt. Vanhenevan väestön kasvavien lääkekorvausmenojen vuoksi uudistuksen kanssa ei tule enää viivytellä.

Kaupan myynnin kehityksessä riskinsä – hallituksen huolehdittava kuluttajien ostovoimasta

Vähittäiskaupan liikevaihdon määrä pieneni viime vuonna yli kolme prosenttia, tänä vuonna myynnin määrän ennustetaan laskevan noin prosentilla. Parantuva ostovoima alkaa kääntää vähittäiskauppaa kasvuun loppuvuodesta. Kansainvälisen kilpailun kirittämä tarve kohentaa tuottavuutta ja tehostaa toimintoja heijastuu kaupan työllisyyteen myös jatkossa. Hallituksen on tärkeää huomioida päätöksissään kuluttajien ostovoiman tukeminen.

YM ja Kaupan liitto: Muovikassien vähennystavoitteen saavuttaminen vaatii vielä lisätoimia

Ympäristöministeriön ja Kaupan liiton välinen green deal -sopimus on vähentänyt nopeasti muovikassien ja -pussien määrää. Tuoreen arvioinnin mukaan vuoden 2020 jälkeen muovisten kantokassien kulutus on kuitenkin kääntynyt pieneen kasvuun, ja vähennystavoitteiden saavuttaminen vuoteen 2025 mennessä edellyttää lisätoimia.

Suomessa lääkkeet ovat kalliita verrattuna Ruotsiin

Itsehoitolääkkeet ovat Ruotsissa keskimäärin 37 prosenttia halvempia kuin Suomessa. Reseptilääkkeissäkin hintaeroa on Ruotsin eduksi, erityisesti yleisissä viitehinnoitelluissa lääkkeissä. On selvää, että lääkejakelu- ja apteekkijärjestelmän rakenteita ja toimintaa uudistamalla pystyttäisiin sekä tukemaan suomalaisten ostovoimaa että aikaansaamaan julkisen talouden säästöjä.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi