Uutiset

Analyysi: Euroopan komissiolta madonluvut digitaalisille alustoille, joista on tullut ”liian isoja välittämään”

Tuoreet esitykset digitaalisia palveluita (DSA) ja digitaalisia markkinoita (DMA) koskevista asetuksista tähtäävät verkkoliiketoiminnan avoimuuden ja tasapuolisten kilpailuedellytysten lisäämiseen. Komissio haluaa edellyttää alustoilta muun muassa bisnesasiakkaiden tunnistamista sekä puuttua aiempaa kovemmalla kädellä laittomien sisältöjen leviämiseen. Suurten portinvartija-alustojen menettelytavoille ollaan asettamassa tiukempia reunaehtoja, minkä lisäksi pyrkimyksenä on rajoittaa ennakoivasti digitaalisten markkinoiden keskittymistä.

Vastuullisuuden olennaisuusanalyysi vahvistaa: Kaupalle olennaisten vastuullisuusteemojen kirjo on hyvin laaja

Millaisia teemoja pidetään tärkeinä kaupan vastuullisuustyössä? Entä mitä Kaupan liiton sidosryhmät odottavat liiton vastuullisuustyöltä? Kaupan liitto toteutti syyskauden aikana vastuullisuuden olennaisuusanalyysin sidosryhmiään kuullen, strategiauudistuksen rinnalla. Tulokset kytketään liiton toiminnan suunnitteluun.

Muovinkierrätys lisääntyy rakentamisessa – kauppa mukana tuoreessa Green Deal -sopimuksessa

Kalvomuovien erilliskeräystä lisätään koko rakentamisen toimitusketjussa ja rakentamisessa tänään allekirjoitetulla vapaaehtoisella Rakentamisen muovit Green Deal -sopimuksella. Mukana ovat myös Kaupan liiton jäsenliitot Teknisen Kaupan liitto, Sähköteknisen Kaupan liitto ja Rakennus- ja Sisustustarvikekaupan liitto RASI, joiden tavoitteena on, että mahdollisimman moni toimialojen kaupan yritys liittyy sopimukseen ja vie tavoitetta osaltaan eteenpäin.

Erikoiskauppa kovassa koronakurimuksessa – kaupan alan kehitys ja odotukset ovat kaksijakoiset

Koronapandemia on vaikuttanut kaupan alaan hyvin kaksijakoisesti. Päivittäistavaroiden, kodintekniikan sekä rauta- ja sisustuskaupan kasvu on ollut voimakasta, mutta monet erikois- ja käyttötavarakaupan yritykset ovat vaikeuksissa. Vähittäiskaupan työllisyys on pudonnut tänä vuonna rajusti, erityisesti erikoiskaupassa. Valtiokonttorin myöntämät kustannustuet ovat tulleet tarpeeseen, mutta yritykset tarvitsevat tukea ensi vuonnakin.

Aalto-yliopiston päättäjäkysely: investoinnit vähentyneet koronan takia, osaamistarpeet tulevaisuuden pullonkaulana myös kaupan alalla

Koronakriisi on leikannut investointeja ja kasvattanut osaamistarpeita yrityskentällä, mutta toisaalta innovaatiot ovat lisääntyneet. Aalto-yliopiston toteuttaman päättäjäkyselyn perusteella koronakriisi jakaa yrityskentän entistä vahvemmin osaajiin ja häviäjiin. Kaupan liitto on ollut yksi tutkimuksen toteutuksen kumppaneista.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi