Uutiset

Case #kauppa: Heinon Tukussa satsataan materiaalitehokkuuden parantamiseen

Elintarvikealan sitoumuksen vuosille 2019−2021 allekirjoittivat Päivittäistavarakauppa ry:n lisäksi Elintarviketeollisuusliitto ry, Suomen Pakkausyhdistys ry sekä kolme ministeriötä: maa- ja metsätalousministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö sekä ympäristöministeriö. Sitoumuksella, joka on ensimmäinen laatuaan Suomessa, vähennetään ruoan valmistuksen, jakelun ja kulutuksen ympäristövaikutuksia.

Polttonesteiden myynti teollisuustuotteiden raaka-aineeksi ei aina edellytä valmisteveron maksamista

Laki nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta (1472/1994) eli polttoaineverolaki on edellyttänyt valmisteveron maksamista tuotteista, jotka ovat lain perusteella tarkoitettu käytettäväksi lämmitys- tai moottoripolttoaineina tai niiden apuaineina, jos asiakkaalla ei ole Verohallinnon myöntämää lupaa valmisteverottomalle varastolle. Kaupan liitto ja Teknisen kaupan liitto ovat käyneet Verohallinnon kanssa keskusteluja yleisistä edellytyksistä, joiden perusteella myynti olisi valmisteverotonta myös ilman erillisen ennakkoratkaisun hakemista.

Alkoholisääntelyn uudistuksia pitää jatkaa seuraavalla hallituskaudella

Elinkeinoelämän yhteisenä tavoitteena on kuluttajalähtöisen, myönteistä kehitystä edistävän alkoholikulttuurin vahvistaminen ja tervettä kilpailua vääristävän Alkon monopoliaseman purkaminen. Valviran juuri valmistunut alkoholin myyntitilasto osoittaa, että vuonna 2018 voimaantulleen uuden alkoholilain vaikutukset ovat hyvin maltilliset. Alkoholin myynti ei kasvanut litroissa mitattuna lainkaan.

Apteekkisääntely on päivitettävä nykyaikaan

Kaupan liiton mielestä suomalainen lääkejakelujärjestelmä vaatii kipeästi uudistamista. Järjestelmä on nykyisellään joustamaton, ja siitä aiheutuu veronmaksajille merkittäviä kustannuksia vuositasolla. Kaikissa uudistuksissa pitää kuitenkin varmistaa laadukas lääkeneuvonta, lääkitysturvallisuus sekä maanlaajuinen lääkejakelu.

EU:n markkinavalvontaa ja vaatimustenmukaisuutta koskevassa asetuksessa saavutettiin sopu

Euroopan parlamentti ja neuvosto saavuttivat helmikuussa yhteisymmärryksen ns. markkinavalvonta-asetuksesta, jolla parannetaan EU:n sääntöjen täytäntöönpanoa vaatimustenvastaisten tuotteiden osalta. Asetus tuo jatkossa velvoitteita kolmansien osapuolten operoimille jakelu- ja varastointikeskuksille, jotka sijaitsevat EU:n alueella. Myös markkinavalvontaviranomainen saa uusia toimivaltuuksia.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi