Uutiset

Teknologia muuttaa työtä optikkoliikkeissä

Näkemisen ja silmäterveyden toimiala NÄE ry:n vuosittainen koulutustapahtuma Näe2019 järjestettiin Helsingin Messukeskuksen Siivessä tammikuun puolivälissä. Monipuolinen luento-ohjelma tarjosi mm. näkymiä toimialan tulevaisuuteen, jota muokkaavat niin kaupan kuin terveydenhuollonkin suuret mullistukset.

Etäkauppa ja muuttuva toimintaympäristö haastavat kuluttajansuojan toteutumisen

Kuluttajansuojalainsäädäntöön esitetään uudistuksia monelta eri taholta. Kotimaisen kaupan näkökulmasta säännösten tiukentamiselle ei kuitenkaan ole tarvetta. Nk. kolmansista maista – esimerkiksi Kiinasta – tuleva etäkauppa saa lisää kilpailuetua, mikäli sääntely EU:n sisämarkkinoilla tai kansallisesti kiristyy.

NRF Retail’s Big Show 2019: Kaupan kehitys nopeinta Aasiassa

Vuoden merkittävin kaupan alan tapahtuma, National Retail Federationin Retail’s Big Show 2019, järjestettiin tammikuun puolivälissä New Yorkissa. Konferenssi keräsi yhteen lähes 40 000 päättäjää 99 eri maasta. Vaikka Yhdysvaltojen ja Kiinan väliset kauppasuhteet puhuttivat alan ammattilaisia, kääntyivät katseet Aasiaan, joka pitää tällä hetkellä selvää kärkipaikkaa kaupan kehityksessä.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi