Kuukausi: syyskuu 2019

Kauppa haluaa muutoksia Maailman postiliiton päätemaksujärjestelmään

YK:n alaisen Maailman postiliiton (Universal Postal Union, UPU) kolmas välikongressi järjestetään Genevessä 24.–26.9.2019. Kongressissa käsitellään vaihtoehtoja uudeksi päätemaksujärjestelmäksi tavaraa sisältävien ja isokokoisten kirjeiden osalta. Kaupan liitto on monien eurooppalaisten järjestöjen tapaan allekirjoittanut kannanoton, jolla ajetaan parannuksia eurooppalaisen kaupan kilpailukykyyn päätemaksujärjestelmää muuttamalla.

Kaupan liitto mukana ratkomassa EU:n laajuisia lahjakorttien arvonlisäverotuksen ongelmia

Kaupan liitto kävi syyskuun alussa keskusteluja muiden EU-alueella toimivien järjestöjen kanssa lahjakorttien ja muiden vouchereiden arvonlisäverotukseen liittyvistä ongelmista. Kokouksessa päätettiin laatia EU-komissiolle muistio, jonka myötä pyritään saamaan kuluvan vuoden alusta voimaan tulleeseen direktiiviin tulkintaohjeita.

Finanssivalvonnalta tilapäisiä helpotuksia vahvaan tunnistamiseen verkkomaksamisessa

Asiakkaan vahvan tunnistamisen vaatimus maksamisessa tulee sitovana voimaan 14.9.2019. Finanssivalvonta on kuitenkin ilmoittanut 5.9., että se ei aio vielä toistaiseksi kohdistaa hallinnollisia seuraamuksia valvottaviinsa, vaikka nämä laiminlöisivät velvollisuutensa asiakkaan vahvaan tunnistamiseen verkkokaupan korttimaksujen yhteydessä.

Lausunto Liikenne- ja viestintäviraston tienvarsimainontaa ja -ilmoittelua koskevasta määräysluonnoksesta

Tienvarsimainokset ovat erittäin tärkeitä yrityksille. Kaupan liitto katsoo, että määräysluonnos ei tee mainosten sijoittamisesta toiminnanharjoittajille selkeää, eikä kyseessä ole todellisuudessa ilmoitusmenettely vaan lupamenettely. Määräysluonnosta tulisi muuttaa siten, että harkintaa voitaisiin käyttää mainosten sijoittamisen sallimiseksi.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi