Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien luottamus vahvistui maaliskuussa. Kuluttajien luottamusindikaattori oli maaliskuussa 16,1, kun se sai helmikuussa arvon 15,5 ja tammikuussa 17,2.
Vaadi faktat -kampanjan tavoitteena on edistää faktapohjaista politiikkaa Suomessa sekä nostaa erityisesti nuorten äänestysaktiivisuutta europarlamenttivaaleissa. Tänään 21.3. starttaava kampanja vierailee kevään aikana 22 paikkakunnalla. Kaupan liitto on mukana niin faktantarkistuksessa kuin tapahtumayhteistyössä.
Optisen alan vähittäiskaupan liikevaihto kasvoi viime vuonna 1,6 prosenttia lähes 330 miljoonaan euroon. Suurimman tuoteryhmän, silmälasien, myynnissä tehtiin uusi ennätys – niitä myytiin yli 250 miljoonalla eurolla.
Kaupan liiton tekemä selvitys osoittaa, että aasialaiset verkkokaupat saavat merkittävää kustannusetua myymällä EU-alueelle tuotteita, jotka eivät täytä EU:n tuotelainsäädännön vaatimuksia. Kiinalaisen verkkokaupan tällaisesta tuotteesta maksama hankintahinta on tuotteesta riippuen keskimäärin vain 59−81 % siitä hankintahinnasta, millä suomalainen maahantuoja ostaa EU-vaatimukset täyttävän vastaavan tuotteen Aasiasta.
Suomessa Posti joutuu toimittamaan ulkomailta tilatut verkkokauppaostokset perille hinnalla, joka ei vastaa todellisia jakelukustannuksia. Maailman postiliiton (UPU) mm. Kiinaa suosivien päätemaksujen takia suomalaiset verkkokaupat ovat epäreilussa kilpailutilanteessa.
Elintarvikealan sitoumuksen vuosille 2019−2021 allekirjoittivat Päivittäistavarakauppa ry:n lisäksi Elintarviketeollisuusliitto ry, Suomen Pakkausyhdistys ry sekä kolme ministeriötä: maa- ja metsätalousministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö sekä ympäristöministeriö. Sitoumuksella, joka on ensimmäinen laatuaan Suomessa, vähennetään ruoan valmistuksen, jakelun ja kulutuksen ympäristövaikutuksia.
Kaupan liitto kertoi joulukuussa 2018, että Verohallinto velvoittaa kaupat maksamaan virvoitusjuomaveroa myymälöissä valmistetuista mehuista ja smoothieista. Kaupoille on ollut epäselvää veron ilmoittamiseen ja maksamiseen liittyvät menettelyt. Verohallinto on nyt tarkentanut ohjeistustaan Kaupan liitolle.
Laki nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta (1472/1994) eli polttoaineverolaki on edellyttänyt valmisteveron maksamista tuotteista, jotka ovat lain perusteella tarkoitettu käytettäväksi lämmitys- tai moottoripolttoaineina tai niiden apuaineina, jos asiakkaalla ei ole Verohallinnon myöntämää lupaa valmisteverottomalle varastolle. Kaupan liitto ja Teknisen kaupan liitto ovat käyneet Verohallinnon kanssa keskusteluja yleisistä edellytyksistä, joiden perusteella myynti olisi valmisteverotonta myös ilman erillisen ennakkoratkaisun hakemista.
Verkkokauppa jatkaa vahvaa kasvuaan. Vuonna 2018 suomalaisten digiostokset kasvoivat noin kuusi prosenttia, ja kasvun ennakoidaan vahvistuvan – erityisesti mobiilissa. Kaupan liitto on huolissaan siitä, että esimerkiksi kiinalaiselta verkkokaupalta ei edellytetä samoja sääntöjä kuin EU:ssa toimivalta kaupalta.
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Voit palata asetuksiin myöhemmin Tietosuoja ja käyttöehdot -sivulla. Hallinnoi evästeasetuksiasi.
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Voit hyväksyä kaikki evästeet tai vain välttämättömät.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. These cookies ensure basic functionalities and security features of the website, anonymously.
Cookie
Duration
Description
cookielawinfo-checkbox-analytics
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics".
cookielawinfo-checkbox-functional
11 months
The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional".
cookielawinfo-checkbox-necessary
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary".
cookielawinfo-checkbox-others
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other.
cookielawinfo-checkbox-performance
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance".
viewed_cookie_policy
11 months
The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data.
Analytical cookies are used to understand how visitors interact with the website. These cookies help provide information on metrics the number of visitors, bounce rate, traffic source, etc.
Cookie
Duration
Description
_ga
2 years
The _ga cookie, installed by Google Analytics, calculates visitor, session and campaign data and also keeps track of site usage for the site's analytics report. The cookie stores information anonymously and assigns a randomly generated number to recognize unique visitors.
_gat_UA-7567086-1
1 minute
A variation of the _gat cookie set by Google Analytics and Google Tag Manager to allow website owners to track visitor behaviour and measure site performance. The pattern element in the name contains the unique identity number of the account or website it relates to.
_gid
1 day
Installed by Google Analytics, _gid cookie stores information on how visitors use a website, while also creating an analytics report of the website's performance. Some of the data that are collected include the number of visitors, their source, and the pages they visit anonymously.
vuid
2 years
Vimeo installs this cookie to collect tracking information by setting a unique ID to embed videos to the website.