digitaalisuus

Aasialaisilla verkkokaupoilla merkittävä kilpailuetu tuoteturvallisuuden kustannuksella

EU:n ulkopuoliset verkkokaupat saavat suomalaisiin kauppoihin nähden epäreilua ja merkittävää kilpailuetua. Erään merkittävimmistä eroista tuo tuoteturvallisuutta koskeva lainsäädäntö. Sen pitäisi tasapuolisemman kilpailun vuoksi ja kuluttajaturvallisuudenkin vahvistamiseksi koskettaa myös EU:n ulkopuolella tehtävää kuluttajakauppaa.

Osaamisesta huolehtimalla kohti digitaalista tulevaisuutta

Bate Ismail
Pandemian suljettua maailman on hyvä hetki paneutua digikaupan maailmaan. Miten suomalainen kauppa menestyy entistä paremmin kovan kilpailun digimaailmassa? Kuluttajat, yritykset ja organisaatiot tekevät entistä enemmän kauppaa digitaalisesti, ja koronakriisin myötä tämä trendi kiihtyy entisestään. Asiakkaat löytävät uusia väyliä tehdä hankintansa, ja osa heistä siirtyy pysyvästi digitaalisen kaupan puolelle.

Case #kauppa: H&M:n Tukholman-lippulaivamyymälän uudet palvelut kannustavat vastuullisempaan muodin kulutukseen

H&M:n Sergelin torin -myymälä Tukholmassa uudistui viime vuoden lopulla. Lippulaivamyymälässä on panostettu asiakaskokemukseen monin täysin uudenlaisin tavoin. Keskiöön on entistä selvemmin nostettu se, mitä asiakkaat arvostavat; uudistuksilla vastataan myös asiakkaiden kasvaviin toiveisiin vastuullisesta muodin kulutuksesta.

Kaolan alustalta Kiinan-markkinoille – Alibaban ostama NetEase Kaola ykkönen Kiinaan maahantuovista verkkokauppa-alustoista

Aitoja, ulkomaisia tuotteita maahantuovat ja myyvät verkkokauppa-alustat ovat tällä hetkellä hyvin suosittuja kiinalaisten kuluttajien keskuudessa. Vuonna 2015 perustettu verkkokauppa-alusta NetEase Kaola on muutamassa vuodessa noussut ykköseksi Kiinaan maahantuovien verkkokauppa-alustojen joukossa, kertoo Ecommerce DB -sivusto. Kaolan alusta voi tarjota uuden mahdollisuuden myös suomalaisille yrityksille.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi