ilmastotyö

Oulussa Ritaharjun S-marketista korttelikaupalla päästötöntä lämpöä hyödyksi

Oulun Ritaharjuun valmistui keväällä uusi S-market, jossa ilmastohaasteeseen tartuttiin kunnianhimoisesti. Osuuskauppa Arinan, Oulun Energian ja kiinteistöteknisiä palveluita tarjoavan Caverionin yhteistyössä kehittämässä innovaatiossa kaupan hukkalämpö hyödynnetään kaukolämpöverkkoon. Miten kaikki käytännössä toimii?

EU-komissio sivuuttamassa kansallisen päätäntävallan ilmastotyössä  

Kaupan liitto on yhteistyökumppaneidensa kanssa huolissaan siitä, että EU-komissio on viemässä jäsenmailtaan valtaa ilmastoasioissa. Suomen pitää saada hyödyntää kansallisia vahvuuksiaan tavoitellessaan hiilineutraalisuutta ja käyttää toimenpiteistä päätettäessä omaa päätösvaltaansa, painottavat Kaupan liitto, Kiinteistöliitto, Kuntaliitto, Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa sekä kiinteistöalan yhteistyöjärjestö RAKLI*.  

Kesko asetti toiminnalleen entistä tiukemmat päästövähennystavoitteet

Keskon entistä tiukemmat tieteeseen perustuvat kasvihuonekaasujen päästövähennystavoitteet ovat saaneet Science Based Targets -aloitteen (SBTi) hyväksynnän. SBTi on yritysten ilmastotekoja ja päästöjä seuraava kansainvälinen organisaatio, joka muun muassa tarjoaa yritysten ilmastotyölle yhtenäiset standardit*. Mitä se Keskossa tarkoittaa?

Isoilla ja pienillä teoilla kohti kestävämpää elämäntapaa

Sari Laine
Varovaisesti olemme siirtymässä korona-ajan jälkeiseen elämään. Tuleeko se olemaan paluuta ”normaaliin” vai onko meille syntynyt uusi arki? Moni varmasti kaupan alalla miettii, että miten aika on muuttanut meidän ostokäyttäytymistämme, puhumattakaan arvoja ja asenteita. Yleensähän käyttäytymisen muutosta mietittäessä ensin tutkitaan arvoja ja asenteita ja ennustetaan, että miten ne johtavat itse käyttäytymisen muutokseen. Korona-aika toi yhdessä yössä muutoksen käyttäytymisessä, joka on nyt muokannut arvojamme ja asenteitamme.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi