kasvu

Keskisen Kello hakee kasvua digitaalisuuden, palvelun ja nopeuden avulla

Keskisen Kello on viime vuosina menestynyt kello- ja korumarkkinalla hyödyntämällä digitaalisuutta ja verkkokauppaa. Tarkkaan valikoidut tuotteet, kehittyvä omien merkkien valikoima ja Tuurin Kyläkaupan myymälän yhteydessä oleva keskusvarasto  tukevat nopeita toimituksia. Yritys tavoittelee tulevaisuudessa entistä nopeampia toimituksia kaupungeissa ja laajentumista EU-alueella, erityisesti Skandinaviassa.

Kysely: Moni kotimainen verkkokauppa odottaa kansainvälistä kasvua – osaaminen ja rahoituksen puute hidasteena

Digital Commerce Finlandin, Erikoiskaupan liitto Edun ja Kaupan liiton Verkkokauppapulssi-kyselyn mukaan valtaosa verkkokaupoista uskoo liiketoimintansa vahvistuvan erityisesti kotimarkkinoilla, mutta myös kansainvälinen kasvu nähdään lupaavana mahdollisuutena. Osaamisen ja resurssien puute hidastavat kuitenkin kasvunäkymiä.

Kilpailun kautta kasvuun

Alexander Bargum
EK julkaisi hiljattain ehdotuksensa Suomen talouden kasvuohjelmaksi. Ohjelman otsikkona on osuvasti ReStart – uusi alku tai uudelleenkäynnistys, – jo yli viisitoista vuotta jatkuneen nollakasvun jälkeen. Puhdas sattuma lienee, että julkaisu osui Runebergin päivälle, mutta toimikoon sekin muistutuksena kasvuohjelman ainoasta tavoitteesta. On aika murtaa Maamme-laulun myytti: "On maamme köyhä, siksi jää", "Sen vieras kyllä hylkäjää". Myyttiä ei kuitenkaan murreta ilman konkreettisia toimia.

Kaupan liiton lausunto työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan toimijoiden strategisista painopisteistä, toimialoista ja osaamiskeskittymistä

Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt lausuntoja luonnoksesta koskien työ- ja elinkeinoministeriön strategisia painopisteitä, toimialoja ja osaamiskeskittymiä. Kaupan liitto pitää erittäin ongelmallisena, että työ- ja elinkeinoministeriön ja hallinnonalan erityistehtäväyhtiöiden tulevan toiminnan … Lue lisää

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi