monimuotoisuus

Ikea Suomen monikulttuurisessa arjessa näkyy yhteisen kielen merkitys

Suomalaisessa työelämässä kielitaitovaatimukset vaihtelevat riippuen alasta, työtehtävistä ja työnantajan tarpeista. Ikea Suomi työllistää lähes 2 000 työntekijää, ja työyhteisössä on työntekijöitä yli 70 eri kansallisuudesta. Millaista kielitaitoa Ikea työntekijöiltään edellyttää? Entä miten yrityksen työkulttuuri ja arvot tukevat kansainvälisyyttä?

Ahlsell: Työ monimuotoisen ja inklusiivisen työkulttuurin eteen vauhdissa

Ahlsell on askel kerrallaan lähtenyt kehittämään henkilöstönsä kanssa monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta. Ne ovat Ahlsellin mukaan tärkeitä tekijöitä yrityksen menestyksessä. Yksi porras etenemisessä oli loppuvuonna 2023 henkilöstölle toteutettu monimuotoisuuskysely, jonka avulla kehityskohteita tunnistettiin. Nyt työ monimuotoisen ja inklusiivisen työyhteisön eteen on täydessä vauhdissa!

Yhdenvertainen yhteiskunta toimii pohjana turvalliselle työelämälle

Kaupan liiton mielestä hallituksen yhdenvertaisuustiedonanto sisältää tärkeitä kannanottoja tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden edistämiseksi ja on siten oikea askel kohti yhdenvertaista Suomea. Se antaa mahdollisuuden myös laajempaan keskusteluun kanssaihmisten kohtelusta. On erittäin tärkeää, että meistä jokainen kokee olonsa hyväksytyksi omana itsenään ja turvalliseksi eri ympäristöissä.

HOK-Elanto kehittää monimuotoista työkulttuuriaan kielituetun työkokeilun avulla

HOK-Elannon kaupoissa aloittivat viime keväänä ensimmäiset työkokeilijat kielituetussa työkokeilussa. Espoon OSKEn eli Omnian Osaamiskeskuksen kanssa yhteistyössä kehitetyssä mallissa työkokeilijat pääsevät tutustumaan kaupan alaan ja oppimaan suomen kieltä käytännössä. Toiminnasta on hyviä kokemuksia, ja kokeilun kautta HOK Elantoon on rekrytoitu uusia työntekijöitä.

Marimekko DEI-työstään: Haluamme rohkaista ihmisiä olemaan omia itsejään

DEI-teemojen esillä pitäminen koetaan Marimekossa tärkeänä. Marimekko kouluttaa johtoaan ja koko henkilöstöään huomioimaan työyhteisössä monimuotoisuutta, oikeudenmukaisuutta ja mukaan ottamista, sillä ne tukevat esimerkiksi työhyvinvointia sekä ovat osa Marimekon yrityskulttuurin ja arvojen mukaista toimintaa. Marimekolla on myös näitä teemoja koskeva globaali toimintasuunnitelma.

Ikeassa työntekijöitä yli 70 kansallisuudesta: ”Monimuotoinen työyhteisö on luova ja innovatiivinen”

Ikeassa työ vastuullisuuden eteen ei ole uutta, vaan monimuotoista, inklusiivista ja osallistavaa työyhteisöä on rakennettu jo usean vuoden ajan. ”Olemme ylpeitä moninaisesta työyhteisöstämme, sillä se haastaa meitä ajattelemaan ja toimimaan luovasti”, kiteyttää Ikean monimuotoisuudesta vastaava johtaja Catharina Van Den houwe.  

Kesko uudisti hiljattain vastuullisuustyötään − "Elämäntapa on muutettava kestävämmäksi"

Nykypäivänä ei riitä, että yritys on kunnostautunut vastuullisuuden yhdellä osa-alueella, vaan kovassa kilpailussa töitä on tehtävä joka saralla. Kesko on hiljattain uudistanut vastuullisuusstrategiansa. Tässä artikkelissa avaamme osin Keskon vastuullisuustyötä: luontokadon hillintää, monimuotoista työyhteisöä, arvoketjua ja hyvää hallintoa.

Hyvää tasa-arvon ja rasismin vastaista päivää kaupasta! 

Anna Lavikkala
Eilen 19.3 vietettiin tasa-arvon päivää ja huomenna 21.3 on rasismin vastainen päivä. Alkavan viikon teemat innostivat minua kirjoittamaan blogin, jossa tarkastelen tuoretta tes-ratkaisuamme sosiaalisen vastuun näkökulmasta – enkä kirjoitakaan totuttuun tapaan kustannusvaikutuksista, prosenteista, pitkistä neuvotteluista, lakoista ja sovittelusta.  

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi