Tutkimus

Kiertokauppa kasvanut vauhdilla – uhkaako Kiina-krääsä myös second hand -markkinoita?

Jo 66 prosenttia suomalaisista ja 81 prosenttia alle 30-vuotiaista on vuoden aikana ostanut käytettyjä tuotteita. Kiertokaupan kuluttajamarkkina on kasvanut kahdessa vuodessa 56 prosenttia noin 1,4 miljardiin euroon. Samalla kuitenkin Kiina-krääsä, eli EU:n ulkopuolisten halpaverkkokauppojen kuten Temun ja Sheinin tarjonta, on alkanut tukkia myös kiertokaupan kanavia, ja pahimmillaan se uhkaa kiertotalouden toteutumista kaupassa.

Kaupan kasvukäänne siirtyy ensi vuoteen

Kaupan liiton ennusteen mukaan kaupan kasvu alkaa näkyä vasta ensi vuonna, kun geopoliittiset käänteet pitävät sekä kuluttajat että tukkukaupan asiakasyritykset varovaisina. Vaikka heikkenevä työllisyystilanne onkin lisännyt kuluttajien varovaisuutta, koheneva ostovoima alkaa pikkuhiljaa näkyä myös vähittäiskaupan myynnissä. Yksityisen sektorin ylivoimaisesti suurimman työllistäjän, kaupan, työllisyys kuitenkin laskee edelleen. Poliittisten päättäjien olisikin hyvä muistaa, että työllisyyden merkittävää kasvua on vaikea saada aikaiseksi ilman elinvoimaista kauppaa ja muita palvelualoja.

Kaupan vastuullisuuskyselyssä näkyi kasvanut regulaatiopaine – yritykset kokivat sen tärkeimmäksi vastuullisuuden ajuriksi ja haasteeksi

Kaupan liitossa toisen kerran toteutetussa vastuullisuuskyselyssä kartoitettiin jäsenyritysten vastuullisuustyön nykytilaa sekä erityisesti sosiaalisen vastuun teemoja. Edellinen kysely toteutettiin keväällä 2023. Viimeisen kahden vuoden aikana on tapahtunut paljon yritysvastuuta ajatellen, erityisesti vastuullisuuden ympärillä käytävä keskustelu ja regulaatiokehitys niin kansallisesti kuin kansainvälisesti on kuumentunut. 

Suomalaisten maksuvalmius kestävistä tuotteista vahvistuu – Epäluulo aasialaista verkkokauppaa kohtaan kasvaa

Hintavetoinen ostaminen on kahdessa vuodessa voimistunut. Tästä huolimatta valtaosa suomalaisista on valmis maksamaan korkeampaa hintaa kestävistä ja kierrätettävistä tuotteista. Suurin osa suomalaisista haluaisi suosia yhteiskuntavastuuta kotimaassa kantavia kauppoja, mutta maksuhalukkuus tästä on heikompaa. Tuoteturvallisuusepäilyt aasialaista verkkokauppaa kohtaan ovat voimistuneet, ja tuoreiden koeostojen mukaan epäilyille on myös perusteita.

Analyysi: Vastuullisuusasenteet vahvistuvat digikaupan edelläkävijöillä − Entä sitten?

Jaana Kurjenoja
Niin sanotut digiostamisen edelläkävijät tulevat muuttamaan ostamisen ja kuluttamisen tapoja ja koko kaupan markkinaa. Siksi yrityksissä on hyvä ymmärtää heidän asenteitaan, ja valmistauduttava vastaamaan niiden realisoitumiseen käytännön toiminnassa. Yksittäisille yrityksille kyse voi olla kilpailuedusta.

Vastuullisuus vahvistuu suomalaisten asenteissa – tuotteiden kestävyydestä ollaan valmiita maksamaan

Valtaosa suomalaisista pitää kestävien tuotteiden ostamista vastuullisen kuluttajan mittarina. He ovat myös valmiita maksamaan korkeampaa hintaa kestävistä tuotteista, ja varsinkin niin sanottujen digiostamisen edelläkävijöiden maksuhalukkuus on pandemian aikana kasvanut. Suurin osa suomalaisista haluaisi suosia yhteiskuntavastuuta kotimaassa kantavia kauppoja, mutta maksuhalukkuus tästä on hieman heikompaa.

Mobiilisovellusten käyttödata paljastaa kuluttajatrendejä

Aivan viimeaikaiset muutokset älypuhelinten ostossovellusten käytössä heijastavat yleisiä kuluttajatrendejä laajemminkin. Halpa- ja pikamuodin vetovoima on digiostajien keskuudessa edelleen vahvaa, mutta samalla myös vastuullinen kuluttaminen ja kierrättäminen yleistyvät. ’Kiina-nyssäköiden’ tulva Pohjoismaihin on alkanut hidastua, mutta kiinalainen halpamuoti on alkanut kiinnostaa. Loppuvuoden lahjaostokset brittiläisistä verkkokaupoista voivat aiheuttaa lisäyllätyksiä myös suomalaisille kuluttajille.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi