Vuosi: 2023

Monitieteinen BIODIFUL-hanke hyvässä vauhdissa – Kaupan liitto toiminut välittäjänä tutkijoiden ja kaupan välillä

Monitieteinen luonnon monimuotoisuutta elvyttävä BIODIFUL-hanke on ollut käynnissä 1,5 vuoden ajan. Hankkeen tavoitteena on uudistaa ja muokata liiketoiminta-ajattelua ja kuluttajakäyttäytymistä kohti luonnon monimuotoisuutta huomioivaa johtajuutta. Kaupan liitto on toiminut siltana tutkijoiden ja kaupan toimijoiden välillä. Missä hankkeessa mennään nyt?

Hallitusohjelman päälinjaukset vahvistavat talouskasvua ja työllisyyttä – monopolien purkamiseen tarvitaan lisää kunnianhimoa 

Kaupan liitto pitää hallitusohjelman päälinjauksia onnistuneina erityisesti talouskasvua ja työllisyyttä vahvistavien päätösten osalta. Monopolien purkamista koskevissa rakenteellisissa uudistuksissa hallitusohjelman linjaukset jäävät kuitenkin puolitiehen. Kauppa toivoo hallituksen jatkavan määrätietoisesti tiellä kohti eurooppalaisempaa toimintaympäristöä. 

Inflaation myllertäessä muutama kauppa nousee ylitse muiden

Inflaation kurittaessa kuluttajat ovat keskittäneet ostoksiaan ruokakauppaan. Kansainvälisesti saksalaiset halpakaupat Lidl ja Aldi ovat viime kuukausien suuria menestyjiä, mutta myös lemmikkieläinkauppa ja kosmetiikka näyttävät kestävän kustannuspaineessa. Mitkä kaupat Suomessa pärjäävät?

Marimekko DEI-työstään: Haluamme rohkaista ihmisiä olemaan omia itsejään

DEI-teemojen esillä pitäminen koetaan Marimekossa tärkeänä. Marimekko kouluttaa johtoaan ja koko henkilöstöään huomioimaan työyhteisössä monimuotoisuutta, oikeudenmukaisuutta ja mukaan ottamista, sillä ne tukevat esimerkiksi työhyvinvointia sekä ovat osa Marimekon yrityskulttuurin ja arvojen mukaista toimintaa. Marimekolla on myös näitä teemoja koskeva globaali toimintasuunnitelma.

Digitaalinen kauppa -opintokokonaisuus esillä EuroCommercen 30-vuotisjuhlan näyttelyssä Brysselissä

Kaupan liiton ja viiden yliopiston yhteishankkeena käynnistetty Digitaalinen kauppa -opintokokonaisuus on esillä EuroCommercen juhlavuoden näyttelyssä 20. kesäkuuta Brysselissä. Opintokokonaisuus on tarjonnut kahden viime lukuvuoden ajan kauan kaivatun osaamisen kehittämisen väylän suomalaisessa koulutuskentässä digitalisaatioon ja kaupan murrokseen liittyen.  

Analyysi: Työllisten vaihtuvuus kaupan alalla kasvoi merkittävästi vuonna 2022

Heidi Lauttamäki
Työntekijöiden liikkuvuus kaupan alalla lisääntyi merkittävästi vuonna 2022. Uusia alalle tulijoita sekä poislähtijöitä oli ennätysmäärä, käy ilmi Kaupan liiton ekonomisti Heidi Lauttamäen koostamasta analyysista. Syitä kokonaisvaihtuvuuden kasvulle voi löytää pandemiasta sekä kaupan alan vahvasta työllisyyskehityksestä.

Kaupan liiton lausunto luonnoksesta vaarallisten aineiden kuljetuksesta annettavaksi asetukseksi

Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt Kaupan liitolta ja Teknisen Kaupan Liitolta lausuntoa luonnoksesta vaarallisten aineiden kuljetuksesta annettavaksi asetukseksi. Kauppa pitää tärkeänä, että lainsäädännön toimeenpanoon, mukaan lukien yritysten neuvonta, varataan riittävät … Lue lisää

Kaupan vastuullisuustyö vahvemmin näkyviin Kauppa.fi:llä

Kaupan liitto tekee entistä johdonmukaisemmin vastuullisuustyötä ja kokoaa sitä jatkossa laajasti sivuilleen. Liiton verkkosivustolla, Kauppa.fi:llä, on avattu uusi, kaupan alan vastuullisuustyötä aiempaa laajemmin esittelevä sivusto-osio, jonne kootaan alan vastuullisuuden tilannekuvaa, kerrotaan ajankohtaisista hankkeista ja yritysten toimista sekä tarjotaan yrityksille työkaluja vastuullisuustoimien vauhdittamiseksi.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi