vastuullisuus

Kaupan liitto alkaa koota toimialan vastuullisuustietoa – päämääränä kestävästi kilpailukykyinen kauppa

Kaupan liitto alkaa koota alan vastuullisuustietoa entistä johdonmukaisemmin. Liitossa on luotu kaupan vastuullisuuden tavoitekuva yhteistyössä yritysten ja alan asiantuntijoiden kanssa sekä määritetty ensisijaiset indikaattorit toimialan vastuullisuuden seuraamiseen. Yhteisenä päämääränä on kestävästi kilpailukykyinen kauppa.

Oulussa Ritaharjun S-marketista korttelikaupalla päästötöntä lämpöä hyödyksi

Oulun Ritaharjuun valmistui keväällä uusi S-market, jossa ilmastohaasteeseen tartuttiin kunnianhimoisesti. Osuuskauppa Arinan, Oulun Energian ja kiinteistöteknisiä palveluita tarjoavan Caverionin yhteistyössä kehittämässä innovaatiossa kaupan hukkalämpö hyödynnetään kaukolämpöverkkoon. Miten kaikki käytännössä toimii?

Herra Hikinauha, Rouva Kasvis ja Neiti Lepo muistuttavat tokmannilaisia hyvinvoinnista

Fyysistä työtä tekevät ja asiakaspalvelussa työskentelevät ovat olleet kovilla pandemian aikana, mutta jääneet etätyöläisten varjoon. Tokmannilla päätettiin tehdä asialle jotain. Huhtikuussa käynnistyi nelivuotinen, koko henkilöstöä koskeva hyvinvointiohjelma. Tutut ämpärit ovat mukana viestimässä ohjelmasta.

Kestävän kehityksen toimikunnan strategia vuosille 2022–2030 on julkaistu – keskiössä luonnon kantokyvyn turvaava, hyvinvoiva ja globaalisti vastuullinen Suomi

Kestävän kehityksen toimikunnan strategian vuosille 2022–2030 julkaisutilaisuus järjestettiin 25.4.2022 Tiedekulmassa sekä verkkolähetyksenä. Tavoittelemisen arvoinen tulevaisuus -otsikolla kulkeneen tapahtuman ohjelma koostui strategian esittelystä, kommenttipuheenvuoroista sekä paneelista, jossa kaupan alan näkemyksiä avasi Kaupan liiton johtava asiantuntija Marja Ola.

Bestseller kantaa yhteiskuntavastuuta tarjoamalla opiskelijoille harjoittelupaikkoja

Vaatealan yritys Bestseller tekee yhteistyötä Mercuria Kauppaoppilaitos Oy:n kanssa tarjoamalla muotialan opiskelijoille harjoittelupaikkoja myymälöissä sekä yrityksen pääkonttorilla. Yhteistyökuvio on sopinut hyvin osaksi Bestsellerin yhteiskuntavastuullista toimintaa. Opiskelijat puolestaan tuovat taloon raikasta osaamistaan. Mutta millainen on muotikaupan tulevaisuuden showroom?

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi