Blogit

Tietä raivattava kohti normaalia

Harri Broman
Kun korona iski voimalla Eurooppaan, Suomen valtiovalta ja media tekivät ansiokasta työtä maan kriisitietoisuuden nostattamiseksi. Nyt on aika yhtä voimallisesti raivata tietä kohti normaalia. Kun vaakalaudalla kiikkuu Suomen talous, tarvitaan valtiovallan ripeiden elvytystoimien lisäksi vahvoja kannustavia viestejä kaikilta toimijoilta. Erikoiskaupoille on kirjaimellisesti elintärkeää pystyä pitämään myymälät auki ja saada asiakkaat liikkeelle, turvallisuudesta tinkimättä.

Nopeasti täsmätukea ja turvallinen paluu arkeen

Mari Kiviniemi
Pörssikurssien romahtamista ja talouden taantumaa vuonna 2020 osattiin oikeastaan kaikkialla odottaa. Niin on käynyt aina ennenkin, että sijoittajien ja muiden talouden toimijoiden luottamus pitkään jatkuneen kasvun ajan jälkeen katoaa ja ainakin osassa maailman maista kasvu hiipuu. Harva kuitenkaan arvasi sitä, että taantuma kohtaisi yhtä aikaa lähes koko maailmaa ja käynnistävä tekijä olisi koronan kaltainen pandemia.

Osaamisesta huolehtimalla kohti digitaalista tulevaisuutta

Bate Ismail
Pandemian suljettua maailman on hyvä hetki paneutua digikaupan maailmaan. Miten suomalainen kauppa menestyy entistä paremmin kovan kilpailun digimaailmassa? Kuluttajat, yritykset ja organisaatiot tekevät entistä enemmän kauppaa digitaalisesti, ja koronakriisin myötä tämä trendi kiihtyy entisestään. Asiakkaat löytävät uusia väyliä tehdä hankintansa, ja osa heistä siirtyy pysyvästi digitaalisen kaupan puolelle.

Apteekkimarkkinoille tarvitaan kilpailua

Lyydia Ylönen
Suomalaiset maksavat lääkkeistään muita pohjoismaalaisia enemmän. Tämän ovat viimeisimpänä THL, Kela ja Fimea yhteistyössä selvittäneet. Säästövaraa löytyisi niin kuluttajaa kuin valtiontalouttakin palvellen. Ikääntyvällä Suomella ei pitäisi olla varaa ylläpitää pohjoismaiden kalleinta apteekkitaloutta, jossa yhteiskunnan lääkekorvausmenot jatkavat kasvuaan ja lääkkeiden omavastuut ovat korkeat. Apteekkiuudistuksella voitaisiin saada jopa satojen miljoonien eurojen säästöjä.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi