Tiedotteet

Haastavassa suhdanteessa toimiva kotimainen erikoiskauppa etsii kasvua ja tehokkuutta digitalisaatiosta

Kotimainen erikoiskauppa elää haastavia aikoja. Suomalaisten kuluttajien luottamus talouteen on alhainen ja ostovoima rakenteellisesti heikko. Myös kilpailu kansainvälisessä verkkokaupassa on entistä kovempaa. Suomalaisen erikoiskaupan kannalta erityisesti TKI-toimintaan tulisi kiireellisesti panostaa ja vauhdittaa innovaatioiden käyttöönottoa, mikä tukisi yritysten liiketoiminnan kasvua ja kilpailukykyä.  

Verkon markkinapaikat kuriin: Epäterveeseen kilpailutilanteeseen puututtava pikaisesti  

EU:n ulkopuolisten verkkokauppojen tulee toiminnassaan noudattaa samoja pelisääntöjä kuin suomalaisten ja muiden eurooppalaisten verkkokauppojen ja -alustojen. Kaupankäynnin reilut pelisäännöt takaavat myös turvalliset tuotteet kuluttajille. Epäterve kilpailutilanne tulee saada kuntoon siksikin, koska kiinalaiset verkkohalpakaupat, Temu ja Shein, ovat nopeasti vallanneet asiakaskuntaa niin Suomen kuin muun Euroopan markkinoilta.  

Marketmuodin suosio näyttäisi toistaiseksi patoavan kiinalaisen ultrapikamuodin vyöryä

Kaupan liiton Muotikauppa ultrapikamuodin aikakaudella -tutkimuksen* mukaan suomalaiset vaatetuksen kuluttajamarkkinat ovat kehittyneet muita Pohjoismaita hitaammin. Hidas kasvu jatkuu myös lähivuosina, kun ikääntyvä väestö, niukka talouskasvu ja ostovoima rajoittavat kehitystä. Toisaalta ultrapikamuodin suosio kasvattaa kuluttajamarkkinoiden volyymeja. Marketit ovat Suomen suosituimpia vaatetuksen myyjiä, ja marketmuodin suosio voikin osaltaan hieman padota pikamuodin vyöryä. Tällä hetkellä lähes kolmannes vaatteiden digiostajista myös palauttaa tilauksiaan.

Kaupan liitto ja MaRa kannattavat alkoholijuomien prosenttirajan nostamista vähittäismyynnissä

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan SDP on esittänyt sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokouksessa alkoholilain käsittelyn keskeyttämistä. Perusteluina puolue esittää, että kaikki valiokunnan kuulemat asiantuntijat vastustavat esitystä. Kuultaviksi oli kutsuttu lähinnä viranomaisia sekä terveys- ja sosiaalialaa edustavia järjestöjä. Kaupan alan edustajat tai MaRa eivät saaneet kutsua, mikä hallituksen esityksen sisältö huomioon ottaen on hyvin erikoista. Tarkoitushakuisen asiantuntijakuulemisen perusteella SDP oli kertonut, että kaikki asiantuntijoina kuullut vastustavat esitystä. Kaupan ala ja MaRa kannattavat alkoholijuomien prosenttirajan nostamista vähittäismyynnissä. Tämä on todettu molempien valiokunnalle toimittamissa kirjallisissa lausunnoissa.

Järjestöt vetoavat: Yrityslähestymiskielto tarvitaan pian – vakavat uhkatilanteet asiakaspalvelussa ja kauppaan kohdistuva rikollisuus jatkavat kasvuaan

Pääministeri Petteri Orpon hallitus on sitoutunut yrityslähestymiskiellon säätämiseen. Useat järjestöt peräänkuuluttavat nyt lupauksen toteuttamista käytännössä. Myymälävarkaudet ja häiriökäyttäytyminen kaupoissa ovat kovassa kasvussa, joten lainsäädäntötyön käynnistämistä ei tule enää lykätä. Uusi laki tarvitaan erityisesti työ- ja asiointiturvallisuuden takaamiseksi, sillä joukko asiakkaita aiheuttaa toistuvasti vakavan turvallisuusuhan kaupan henkilökunnalle ja samalla asiakkaille.

Kosmetiikkamarkkinat kasvavat kaikkialla – Suomessa luksustuotteisiin satsataan yhä enemmän

Euroopan ja Suomen kosmetiikkamarkkinoiden ennustetaan kasvavan lähivuosina selvästi muuta maailmaa hitaammin. Luksuskosmetiikassa Suomen markkinat kuitenkin kasvavat nopeammin kuin maailmalla keskimäärin, käy ilmi Kaupan liiton tuoreesta kosmetiikan kuluttajamarkkinoihin pureutuvasta selvityksestä. Vahvimmin suomalaisten kosmetiikkaostoksia ohjaavat halpa hinta ja sopivuus ihotyypille. Viime vuosina puhtaustuotteiden käyttö on vähentynyt varsinkin alle 30-vuotiailla.

Veronkorotukset kurittavat kauppaa ja kuluttajaa

Kehysriihen tavoite velkaantumisen taittamisesta on ymmärrettävä, mutta hallituksen päätös nostaa yleistä arvonlisäverokantaa puolellatoista prosenttiyksiköllä on kova isku erityisesti Suomessa toimivalle erikois- ja käyttötavarakaupalle. Myös tarpeelliset rakenteelliset uudistukset jäivät kehysriihessä vähäisiksi.

Kehysriihessä tehtävä rakenteellisia uudistuksia – tehokkaat markkinat parantavat myös kuluttajien ostovoimaa  

Viimeistään kehysriihessä tulisi tehdä tarpeellisia rakenteellisia uudistuksia, jotta julkinen talous ja kuluttajien ostovoima paranisivat, viestii Kaupan liitto. Yleistä arvonlisäverokantaa ei pidä nostaa, sillä korotus kurittaisi erityisesti kotimaista erikoiskauppaa ja pienituloisia kotitalouksia heikentämällä ostovoimaa. Myös TKI-rahoitusta tulisi uudistaa ja ohjata sitä kaupan aloille.  

Verkko-ostaminen kotimaasta väheni ja kasvoi Kiinasta – pärjätäkseen kilpailussa kotimainen erikoiskauppa tarvitsee tukea

Suomalaisten verkko-ostaminen koti- ja ulkomailta kutistui runsaat kolme prosenttia viime vuonna. Digiostaminen kotimaasta pieneni enemmän kuin ulkomailta, mihin vaikutti myös kiinalaisten digikaupan jättien, Temun ja Sheinin, nousu. Helmikuussa 2024 Temu on noussut vierailumäärillään jo suomalaisten eniten käyttämäksi ulkomaiseksi markkinapaikaksi. Jotta kotimainen erikoiskauppa pärjäisi kansainvälisessä kilpailussa, sen olisi saatava tukea digitalisaatioon ja esimerkiksi tekoälypohjaisten ratkaisujen käyttöönottoon ja soveltamiseen.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi