Uutiset

Tietoisku: Amazon kasvaa pitkäjänteisesti

Statista kertoo, että verkkokauppajätti Amazon on jo pitkään sijoittanut suurimman osan tuotoistaan takaisin yritystoimintaan. Viimeksi kuluneen vuoden aikana Amazonin nettovoitto tosin kasvoi yli kolminkertaiseksi. Vuoden 2017 tulos oli 3,03 miljardia dollaria, mutta vuonna 2018 kirstuihin kilahti jo 10,07 miljardia dollaria. Kyseessä on Amazonin tähän mennessä suurin vuotuinen voitto.

Teknologia muuttaa työtä optikkoliikkeissä

Näkemisen ja silmäterveyden toimiala NÄE ry:n vuosittainen koulutustapahtuma Näe2019 järjestettiin Helsingin Messukeskuksen Siivessä tammikuun puolivälissä. Monipuolinen luento-ohjelma tarjosi mm. näkymiä toimialan tulevaisuuteen, jota muokkaavat niin kaupan kuin terveydenhuollonkin suuret mullistukset.

Etäkauppa ja muuttuva toimintaympäristö haastavat kuluttajansuojan toteutumisen

Kuluttajansuojalainsäädäntöön esitetään uudistuksia monelta eri taholta. Kotimaisen kaupan näkökulmasta säännösten tiukentamiselle ei kuitenkaan ole tarvetta. Nk. kolmansista maista – esimerkiksi Kiinasta – tuleva etäkauppa saa lisää kilpailuetua, mikäli sääntely EU:n sisämarkkinoilla tai kansallisesti kiristyy.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi