kauppa

Tutkimus: Suomalaiset pitävät päivittäistavarakauppaa vastuullisimpana toimialana

Suomalaiset ovat jälleen arvioineet päivittäistavarakaupan parhaiten yhteiskuntavastuuta kantavaksi toimialaksi. Päivittäistavarakaupan kärkisija on säilynyt jo 11 vuoden ajan. Eniten koheni arvio alan verojen maksusta oikeudenmukaisesti kotimaahan. Ympäristö- ja ilmastovastuun sekä tuotteiden ja palveluiden laadun osalta sijoitus nousi yhdellä sijalla.

Rakentavaan ruokakeskusteluun

Mari Kiviniemi
Inflaatio ja hintojen nousu ovat näkyneet viime kuukausina jokaisen suomalaisen elämässä. Kustannuskriisi on kohdannut erityisen rankasti alkutuottajia, kun energian, lannoitteiden ja muiden tuotantopanosten hinnat ovat nousseet. Akuutin ongelmatilanteen juurisyyt johtavat pitkälti koronapandemiaan ja Ukrainan sotaan. Julkisessa keskustelussa moni haluaa kuitenkin löytää syylliset kaupasta.

Tyytyväisyys erikoiskauppaan on parantunut viime vuodesta – kotimaiset kaupat ovat kohentaneet asemiaan

Asiakastyytyväisyys on noussut viime vuodesta kaikilla tutkituilla erikois- ja käyttötavarakaupan aloilla. Erityisesti kotimaiset ketjut ovat kohentaneet asemiaan niin asiakastyytyväisyydessä, palvelukokemuksessa kuin asiakkaiden kokemassa lojaliteetissakin. Vaikka asiakastyytyväisyys ei päivittäistavarakaupassa enää parantunutkaan, se on kuitenkin keskimäärin muita aloja selvästi suurempaa.

Tulevaisuusselonteko tähtää myös kansainvälisesti menestyvään kauppaan

Hannu Krook
Antti-Jussi Tiitola (1936-2021) oli visionääri. Titan-jääkiekkomailoista tunnettu Tiitola näki kaukaloiden tulevaisuuden jo vuonna 1984: komposiittimailat. Pelaajat ja rahoittajat eivät vielä tuolloin innostuneet insinöörin visiosta. Komposiittimailat olivat kevyempiä, mutta samalla kalliimpia ja herkkiä hajoamaan sivuttaisissa iskuissa. Kehityskulku oli lopulta kuitenkin väistämätön, ja tällä hetkellä puumailoilla ei pelata kuin pipolätkää.

Kauppa eduskuntavaalien agendalla

Mari Kiviniemi
Eduskuntavaalit ovat jälleen lähestymässä ja hallitus yrittää kuumeisesti saada vaalikauden viimeiset lakiesitykset valmiiksi. Takaraja on tällä kertaa marraskuun 17. päivä. Jos se ylittyy, eduskunta ei ehdi käsitellä hallituksen esityksiä, vaan ne raukeavat. Hallituksella on siis paljon pelissä, jos se haluaa saada ohjelmaansa kirjattuja tavoitteita vielä maaliin.

Kaupan turvallisuuspäivä kokosi ajankohtaiset ilmiöt ja turvallisuuden eteen tehtävän työn

Kaupan liiton ja oikeusministeriön kolmatta kertaa järjestämässä turvallisuuseminaarissa asiantuntijat tarjoilivat laajan tietopaketin turvallisuuden ajankohtaisista ilmiöistä ja sen eteen tehtävästä työstä. "Turvallisuus ei koskaan ole valmis ja sen takia olemme täällä", tilaisuuden juontajana toiminut Keskon Head of Corporate Security Petri Käyhkö totesi tilaisuuden alussa.

Vastuullisuus vahvistuu suomalaisten asenteissa – tuotteiden kestävyydestä ollaan valmiita maksamaan

Valtaosa suomalaisista pitää kestävien tuotteiden ostamista vastuullisen kuluttajan mittarina. He ovat myös valmiita maksamaan korkeampaa hintaa kestävistä tuotteista, ja varsinkin niin sanottujen digiostamisen edelläkävijöiden maksuhalukkuus on pandemian aikana kasvanut. Suurin osa suomalaisista haluaisi suosia yhteiskuntavastuuta kotimaassa kantavia kauppoja, mutta maksuhalukkuus tästä on hieman heikompaa.

Myymälöiden häiriönsietokykyä parannetaan laajassa projektissa

Huoltovarmuuskeskus (HVK) on päättänyt toteuttaa laajan Toimintavarma myymäläverkosto -projektin vuosina 2021−2027. Projektin suunnitteluun ja toteutukseen osallistuu Päivittäistavarakauppa ry:n luotsaama kauppa- ja jakelupooli. Laajasti alan yrityksiä osallistavassa projektissa kehitetään myymäläverkoston häiriönsietokykyä myös sähkökatkojen varalta.

Kansainvälisten kuljetusten häiriöt vaikuttavat kauppaan

Hanna Korvenpää
Kansainvälinen huolinta ja logistiikka on perinteisesti ollut halpa, luotettava, ennalta-arvattava, stabiili ja taustalla toimiva näkymätön koneisto, jonka avulla tavara on siirtynyt halutussa aikataulussa paikasta paikkaan. Vuosia koneisto on toiminut lähes moitteetta ja kuljetusten aikataulut ja hinnoittelu ovat olleet ennakoitavissa. Huolinta ja logistiikka ovatkin olleet varsin näkymätön osa yrityksen toimintaa, sen toimivana osana lähes itsestäänselvyys.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi