vastuullisuus

Kun kaukomailta ostettu ravintolisä sisältää muuntohuumetta ja laturi polttaa talon, vastuu on ostajalla

Suomalaiset viranomaiset ja muut organisaatiot kampanjoivat laajalla rintamalla turvallisen verkko-ostamisen puolesta. Kuluttajien shoppailu kaukomaiden verkkokaupoissa on viime vuosina kasvanut voimakkaasti ja Tulli on täyttynyt pienistä paketeista. Pahimmillaan nämä ostokset ovat viranomaisten havaintojen perusteella ”vaarallista roskaa”. Kampanja haluaa herätellä kuluttajia tunnistamaan oman vastuunsa: jos ostat tavaraa suoraan EU:n ulkopuolelta, olet myös vastuussa tuotteiden turvallisuudesta.

Kuluttajapalveluiden arvostus on teollisuutta huonompi – vielä toistaiseksi

Palvelualojen uuden maineindeksin mukaan eri toimialojen arvostus vaihtelee paljon sukupuolen ja iän myötä. Nuorilla sukupuolten väliset erot ovat suurimmillaan. Mielikuvat alasta eivät myöskään aina välttämättä vastaa todellisuutta. Maineeseen kannattaa pureutua, sillä se on keskeinen vetovoimatekijä parhaiden osaajien houkuttelussa kansainvälisessäkin kisassa.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi