Blogit

Kuullaan kuluttajaa

Jaana Kurjenoja
Kuluttajien mielestä Onnibus on yksi Suomen parhaista palveluyrityksistä – ei kuitenkaan laadun vaan hinnan vuoksi. Asiakkaat arvioivat Onnibusin hinta-laatusuhteen ja hintakilpailukyvyn parhaaksi kaikista tutkimistamme 78 yrityksestä.* Onnibus on murtanut perinteisiä … Lue lisää

Kaupan kolme suurta kysymystä

Juhani Pekkala
Eduskuntavaalit ovat tulossa. Se ei ole jäänyt keneltäkään huomaamatta. Kaupan liitto on pohtinut vaaleja siitä näkökulmasta, millaisia vastauksia meillä voi olla seuraavan hallituskauden suuriin kysymyksiin. Niitä on kolme: talouskasvu, työ … Lue lisää

Pitääkö Venäjän markkinat unohtaa?

Hannu Kyyhkynen
Kaupan liiton jäsenyritysten liikevaihdot Venäjällä ovat olleet kasvussa tänä vuonna, joskin tuloskehitystä on heikentänyt ruplan aiheuttamat vaihtelut. Mikäli rupla heikentyy edelleen merkittävästi lisääntyvien pakotteiden johdosta, odotetaan vaikutusten näkyvän myös teollisuuskaupassa … Lue lisää

Kelan ”mätkyt” estävät työllistymistä

Anna Lavikkala
Kaupassa on töissä lähes 300 000 henkilöä. Suomen suurin työllistäjä on yhä kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa. Haastajana on kansainvälinen verkkokauppa, jonka osuus kasvaa kovaa vauhtia. Houkuttelevia alustoja ja jättitoimijoita, kuten Alibaba, … Lue lisää

Kauppa ja Ruotsin vaalitulos: ei tullut kaaosta

Juhani Pekkala
Ruotsin valtiopäivävaalit päätyivät lähes pattitilanteeseen. Punavihreä blokki sai 40,6 prosenttia äänistä, porvarillinen blokki 40,3 ja ruotsidemokraatit 17,6. Kuten analyyseistä on saatu lukea, uuden hallituksen muodostaminen on vaikeaa ja ruotsidemokraattien asema … Lue lisää

Kaavoitus kasvun pullonkaulana

Lauri Sipponen
Riittääkö, että kotitaajamassasi on yksi kauppa? Tarvitaanko lähiöösi tai läheiseen tienristeykseen toista ruokakauppaa?   Nykyinen kaavoitussääntely tarjoaa kaupan ja palveluiden kehittäjille valitettavan usein niukkuutta. Sopivia liikepaikkoja on tarjolla vähän. "Siellähän … Lue lisää

Verohallinnon ehdottama online-kassajärjestelmä ei tekisi autuaaksi

Toni Jääskeläinen
Verohallinnon Harmaan talouden selvitysyksikkö julkaisi kesälomien kynnyksellä selvityksen, jossa esitetään kuluttajakauppaa käyville yrityksille pakollista online-kassajärjestelmää. Uusi kassajärjestelmä saa Verohallinnon puhkumaan innosta siksi, että se välittäisi myyntiin liittyviä tietoja Verohallinnon järjestelmiin … Lue lisää

Haaste kesäkeskustelijoille

Juhani Pekkala
Varsinainen kesä alkaa pian myös poliitikoille. On aikaa lomailla, mutta luvassa on myös lukematon määrä kesätapahtumia, joissa saa käydä valaisemassa kanssaihmisiä Suomen tulevaisuuden menestystekijöistä. Näissä kesätapahtumissa kierrätetään tutut näkemykset ennakkoluulottomuudesta, … Lue lisää

Toivotetaan nuoret tervetulleiksi kauppaan töihin!

Mervi Angerma-Niittylä
Taloudellisen tiedotustoimiston (TAT) ja T-Median vuosittain tekemän Kun koulu loppuu -tutkimuksen tulokset julkistettiin hiljattain. Kyselyyn vastanneiden nuorten määrä oli huikea: peräti 11 335! Ammattiin opiskelevat nuoret osallistuivat ensimmäistä kertaa tutkimukseen yläkoululaisten … Lue lisää

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi