kasvu

Ostaminen muuttui koronan myötä – kriisissä on myös voittajia

Koronaepidemian myötä sosiaalisen median ja erilaisten laitteiden käyttö on muuttunut. Muutokset näkyvät jo kuluttajan ostopolun ensimetreillä, kuten ostoherätteiden saamisessa. Myös digitaalinen ostaminen on muuttunut sekä ostamisessa käytettävien laitteiden että ostettavien tuotteiden osalta. Vaatetuksen digiostosten sijaan kuluttajat ovat siirtyneet elektroniikkaostoksille niin fyysisiin liikkeisiin kuin verkkokauppaankin. Selvitys perustuu Statistan kansainvälisen kuluttajakyselyn tietoihin.

Verohallinto hätäilee arvonlisäveroilmoituksen uudistamisen kanssa

Finances Saving Economy concept. Male accountant or banker calculate the cash bill.
Verohallinto on ilmoittanut uudistavansa alv-ilmoitusta laajasti vuoden 2022 aikana. Uudistuksen myötä yritykset joutuisivat raportoimaan tietojaan alv-ilmoituksella huomattavasti nykyistä enemmän. Verohallinto ei ole kuitenkaan tehnyt laskelmia uudistuksen vaikutuksista verotuloihin, mikä vaikeuttaa merkittävästi sen hyötyjen arviointia.

Koronapandemia kurittaa etenkin erikoiskauppaa heikentäen liikevaihtoa ja työllisyyttä

Vähittäiskaupan työllisyys on pienentynyt trendinomaisesti kesästä 2018 lähtien ja koronapandemia tulee heikentämään sitä vielä lisää. Kuluttajat kokevat myös aikaisempaa suurempaa työttömyysuhkaa, joka heijastuu suoraan kulutuskäyttäytymiseen. Liikevaihdon odotetaan supistuvan aiemmin ennustetun maltillisen kasvun sijaan. Tilanteesta kärsii eniten kotimainen erikoiskauppa, jonka tilanne on jo kriittinen.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi