vastuullisuus

JYSK tarjoaa nuorille monipuolisia mahdollisuuksia – monen työura alkaa harjoittelusta

JYSKillä on pitkä kokemus nuorten harjoittelijoiden perehdyttämisestä ja tukemisesta. Yritys näkee harjoittelun tärkeänä osana vastuullista työnantajuutta, ja monelle nuorelle JYSK onkin ensimmäinen askel työelämään. Yksi heistä on 19‑vuotias Leevi Nikumatti, joka aloitti harjoittelijana ja eteni oppisopimuksen kautta nopeasti esihenkilörooleihin.

Keskisen Kello hakee kasvua digitaalisuuden, palvelun ja nopeuden avulla

Keskisen Kello on viime vuosina menestynyt kello- ja korumarkkinalla hyödyntämällä digitaalisuutta ja verkkokauppaa. Tarkkaan valikoidut tuotteet, kehittyvä omien merkkien valikoima ja Tuurin Kyläkaupan myymälän yhteydessä oleva keskusvarasto  tukevat nopeita toimituksia. Yritys tavoittelee tulevaisuudessa entistä nopeampia toimituksia kaupungeissa ja laajentumista EU-alueella, erityisesti Skandinaviassa.

40 % Suomessa asuvista on todistanut asiakkaiden häiriköintiä – Ollaan ihmisiksi -kampanja muistuttaa hyvästä käytöksestä joulukaupassa

Kaupan liiton ja Palvelualojen ammattiliitto PAMin Ollaan ihmisiksi -kampanja käynnistyy jälleen joulukaupan siivittämänä 1.12.2025. Kampanjalla halutaan herätellä asiakkaita miettimään omaa käytöstään asiakaspalvelutyötä tekevien työhyvinvoinnin edistämiseksi. Erityistä huolta liitot kantavat nuorten työntekijöiden kohtaamasta häirinnästä. Jokainen kaupassa kävijä voi vaikuttaa hyvään kohtaamiseen.

Kiertokauppa kasvanut vauhdilla – uhkaako Kiina-krääsä myös second hand -markkinoita?

Jo 66 prosenttia suomalaisista ja 81 prosenttia alle 30-vuotiaista on vuoden aikana ostanut käytettyjä tuotteita. Kiertokaupan kuluttajamarkkina on kasvanut kahdessa vuodessa 56 prosenttia noin 1,4 miljardiin euroon. Samalla kuitenkin Kiina-krääsä, eli EU:n ulkopuolisten halpaverkkokauppojen kuten Temun ja Sheinin tarjonta, on alkanut tukkia myös kiertokaupan kanavia, ja pahimmillaan se uhkaa kiertotalouden toteutumista kaupassa.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi